Siirry pääsisältöön

Kyläkouluun keskelle kaupunkia


Pelkkä kirjasta luku kun ei meinannut päähän tarttua kaiken sen itse luomisen ja tekemisen jälkeen.
Aloitin itse Kuopion steinerkoulussa 1997. Kouluvalinta tuntui luontaiselta, käsillä tekeminen on aina ollut minun juttuni. Omat lapseni pääsivät steinerpäiväkotiin ja esikouluun vuonna 2016, ja vuonna 2017 esikoiseni aloitti ensimmäisen luokan Kuopion steinerkoulussa. Valinta oli helppo, halusin tarjota lapselleni samaa kuin mitä itse olen saanut. Erityisesti "kyläkoulumainen luonne" keskellä kaupunkia ja yksilökeskeinen ajattelumalli olivat valintaa helpottavia asioita. Perheemme "uus-steineri" isukki on käynyt pientä kyläkoulua aikoinaan ja näki koulun pienemmän koon suurena hyötynä.

Steinerkoulussa on syntynyt luotettava luokkayhteisö, jossa myös vanhemmat tuntevat toisensa. Myös nykypäivän luonne, joka ajaa lasta nuoruuteen yhä aiemmin tuntuu olevan poissa, kun katselee mitä kaikkea steinerkoulu, esikoulu ja päiväkoti tarjoaa lapsille.

Stenerkasvatuksen myötä aiheutunut ainoa vaikeus minkä huomasin itselläni siirtyessä perusopetusmalliseen koulutukseen, oli erilaisen oppimisen opetteleminen. Pelkkä kirjasta luku kun ei meinannut päähän tarttua kaiken sen itse luomisen ja tekemisen jälkeen.

Steinervanhemmuus vaatii meiltä hiukan enemmän kuskaamista ja oman vapaa ajan antamista, kuin lähimmän peruskoulun valitseminen, mutta vastineeksi saamme mahtavan opettajan laajan tietotaidon ja hienon ihmiskäsityksen apuumme lapsen kasvatuksessa sekä tiiviin luokkayhteisön kulkemaan opin- ja elämänpolkua kanssamme.

Milla Junnula

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…