Siirry pääsisältöön

Lapsi saa olla lapsi


Näen lapsestani, miten koulun tarjoama opetustapa sopii hänelle.
Meidän perheen valinta Pyryn kohdalla oli luonnollisesti steinerkoulu, koska kaipasin koululta lapsen yksilöllistä kohtaamista, ihmisyyden tärkeyden esiin tuomista. Olin jo kolmen isomman lapsen kohdalla kokenut normikoulun opetustyylin. Pyry aloitti tarhan 3 -vuotiaana steinertarhassa ja jatkoi siellä eskariin. Perheemme arvosti tarhassa valmistettavaa luomukasvisruokaa ja arvoja, joilla lapsi kohdataan. Tarhassa syntyi useita hyviä kaverisuhteita, jotka jatkuvat nyt koulussa. Kouluruoka on myös ravitsevaa luomuruokaa.

Pyryn luokalla on hyvä luokkahenki, koulua käydään mielellään ja luokan opettaja tuntee lapseni, ja se on minulle vanhempana tärkeää.

Opetustapa on oppimiseen innostavaa ja herättelevää. Näen lapsestani, miten koulun tarjoama opetustapa sopii hänelle. Pyry käy nyt 2.luokkaa, jossa ei vielä painoteta älyllistä oppimista, vaan annetaan lapsen kasvaa henkisesti ja fyysisesti rauhassa. Ja mikä minulle vanhempana on tärkeää, lapsi saa olla lapsi ja kypsyä omaan tahtiinsa omaan potentiaaliinsa. Steinerkoulun päämäärä on ihmisenä kasvaminen. Koulussamme opetetaan ymmärtämään toisia ihmisiä ja kasvattamaan itsessä suvaitsevaisuutta.

Koulussa opetetaan paljon tarinoiden kautta. Sadut ja kertomukset ovat olleet tärkeä osa elämäämme iltasatujen ja tarinahetkien muodossa myös kotona. Tarinoihin sisältyy paljon tärkeitä asioita elämästä, kuten käsitystä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä sekä tunteiden kohtaamista.

Tässä ajassa, jossa elämme, arvostan, että lapseni saa kasvaa ihmisyyden arvojen äärellä. Lapseni saa oppia kokemaan tekemisen, luovuuden ja mielikuvituksen voiman elämässä.

Koko koulun henkilökunta on kuin yhtä suurta perhettä lasten ja vanhempien kanssa. Tapahtumiin ja talkoisiin on ilo tulla mukaan.



Kirsi Moilanen, 2.lk:n Pyryn äiti (Kymenlaakson steinerkoulu)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…