Siirry pääsisältöön

Paras päätös ikinä oman lapsen kohdalla oli siirtää hänet steinerkouluun.

Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus.
Pienestä pitäen näet kuinka lapsi on täynnä uteliaisuutta, iloa, uskoa hyvään ja hyväksyy jokaisen erilaisuuden ajatellen sitä rikkautena. Esikoulun aikoihin yhtäkkiä tämä kaikki muuttuu. Ovi menee kiinni ja lapsi käpertyy omaan laatikkoonsa, sulkee ulkomaailman pois. Ensimmäisen luokan kohdalla tilanne on jo paha. On nähnyt ja kuullut ympärillä kaiken, erityisherkän piirteillä vielä voimakkaammin. Lapsi oireilee, lopettaa puhumisen lähes kokonaan, alkaa elää omassa sisäisessä maailmassaan. Käydään keskusteluja opettajan ja kuraattorin kanssa, muiden vanhempien kanssa jne. Tässä vaiheessa kun on lähes vuosi koulua takana alkaa vanhempana miettimään, että onko tämä vasta alkusoittoa; eikö ole nyt aika puhaltaa peli poikki ja miettiä vaihtoehtoja. Steinerkoulun ajatusmaailma, tapa toimia on tuttu ja koen että voisi olla hyvä tutustua siihen vaihtoehtoon. Ei siksi, että asiat peiteltäisi pumpuliin ja luovutettaisiin vaan siksi, että taistelu on vasta alussa. Mistään oppimisvaikeuksista tms. ei ollut kyse. Vaan ihmisyydestä, inhimillisyydestä, hyväksymisestä. Niiden tarpeesta.

Ennen hiihtolomaa tytär kävi tutustumassa steinerkouluun päivän ajan. Hänen sanoin: Olisin hölmö, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen. Hiihtolomalta ei enää palattu takaisin vanhaan kouluun. Siirryttiin steineriin.

Muutos lapsessa näkyi jo muutaman viikon jälkeen. Kupla oli rikottu, parantuminen alkanut, oppiminen myös ihan toisella tavalla. Ilolla. Hän oli edelleen erityisherkkä, allergikko, mutta hyväksytty sellaisenaan.
Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista.
Steinerkoulu oli meidän kohdalla ideologialtaan loistava vaihtoehto erityisherkälle niin itsensä kuin ympäristönsä oppimiseen. Mutta steinerkoulu ei ole erikoislasten tai ongelmaisten koulu, jos niin ajatellaan. Siellä opitaan samat asiat kuin peruskoulussakin. Eri tahtia ehkä, mutta lopputulemalta samat. Lisäksi uskaltaisin väittää että siellä opitaan samalla elämää, tunteita ja hyväksyntää. Siellä ei kasva vaan luokalta seuraavalle siirtyviä oppilaita, vaan siellä kasvaa välittäviä ihmisiä.

Milla itse ei muista omasta esikouluajastaan tai ensimmäisestä luokastaan paljoa. Hän ei halua edes muistaa. Tilanne on nyt hyvä, ellei loistava ja hän on kiitollinen kun saa olla oppilaana steinerkoulussa. Itsestäänselvyys on, että pikkusisko jatkaa siellä isosiskon jalanjäljissä vuoden päästä.



T. Milla – steinerkoulun iloinen 3. luokkalainen
ja äiti Maiju Lyytikäinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …