Siirry pääsisältöön

Kokanderin koulumuistot


Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Opin laskemaan itse keräämiäni kiviä avuksi käyttäen ja piirtämään täydellisen ympyrän. Keltainen vesiväri haisi pahalta, mutta oli suosikkini. Olin jo lapsena esteetikko ja kaikki kauneus koulussa teki oppimisen helpommaksi. Herkkänä tyttönä arvostin hiljaisuutta ja omaan tahtiin etenemistä, johon koulun ilmapiiri antoi luvan. 

Teininä olin mahdoton. Halusin vain parantaa maailman ja pidin kaikkea itselleni vaikeaa turhana. Keskityin kapinoimaan niitä oppiaineita ja opettajia vastaan, joissa en pärjännyt. Sain useana vuonna ehdot kielistä ja kerran liikunnastakin. Silti minun ei annettu luovuttaa. Kärsivällisesti opettajat kuuntelivat huutoani ja lukivat rivien välistä vahvuuksiani. Minulle annettiin luovuuttani ruokkivia ja ylläpitäviä erikoistehviä ja ratkottiin yhdessä ongelmia joihin törmäilyni oli johtanut. 

Kävin Helsingin Rudolf Steiner-koulua lukion 12-luokalle asti. Viimeiset vuodet osallistuin lähinnä äidinkielen, historia, uskonnon ja psykologian tunneille. Lintsasin paljon ja istuin Kluuvikadun Fazerilla juomassa kahvia, polttamassa tupakkaa ja lukemassa Viitaa ja Manneria. Tarkkailin ihmisiä ja tein havaintoja heistä, keräten materiaalia tuleviin töihini. 

Viisas äidinkielen opettajani otti minut käytävällä sivuun keväällä 1999 ja totesi ”tämä koulu ei ole ehkä oikea paikka sinulle. Et ole tyhmä, etkä edes laiska, mutta tuskin tulet pääsemään ylioppilaskirjoituksista läpi. Hae johonkin taidekouluun. Pääset varmasti”.
Hain keväällä -99 teatterikouluun ja pääsin sisään.

Steiner-koulu edustaa minulle ennen kaikkea elämän ja ihmisten kunnioittamista. Nöyryyttä sen ihmeen edessä, joka tekee meistä erilaisia. Tarkkaa kuuntelemista, näkemistä ja kasvun tukemista.
”Maasta versonnut on vilja tämä. Armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa - teitä emme tahdo unhoittaa”.




Helsingissä 19.3.2018
Jenni Kokander


Kuva: Kirsi Tuura

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…