Siirry pääsisältöön

Steinerkoulu teki vaikutuksen


Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. 
Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista moniärsykkeiseksi. Alina koki, että opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Koulun luovuutta tukevilla lähtökohdilla oli oma merkityksensä näyttelijän kutsumuksen löytämisessä. Lisäksi Alina mainitsee jo varhaiseksi harrastuksekseen Keravan Vekarateatterin teatterikerhot. Siellä hän pääsi vähitellen mukaan kesäteatteriesityksiin. Näyttelijän työhön kasvaminen tapahtui ikään kuin varkain. Alina kertoo jossain kohtaa ymmärtäneensä sen, että homma luonnistuu häneltä ja miten hienoa on, kun voi kertoa erilaisia tarinoita ja jakaa elämyksiä.

KOHOKOHTIA VANTAAN STEINERISSA

Alina muistelee, miten kolmannella luokalla piti käydä luokan edessä lausumassa Virsikäs Vipunen -runo. Jostain ne sanat vaan tulivat, vaikka pelottikin hirveästi. Kahdeksannen luokan näytelmässä Kolme muskettisoturia Alina sai olla D’Artagnan. Alina kertoo, miten älyttömän hienoa silloin oli näytellä alakoulun liikuntasalin lavalla. Hän muistelee niitä adrenaliiniryöppyjä ja improvisoinnin hetkiä, kun D’Artagnan istui pöydän ääressä puhumassa eikä luokkatoveri-näyttelijä ilmaantunutkaan suunnitellusti lavalle.

Lukioajoista Alina muistelee kulttuurimatkaa Prahaan. Rahat reissua varten kerättiin myymällä vessapaperia ja suklaakeksejä ja siivoamalla teiden varsia. – Itse matka oli mielettömän onnistunut ja ihana. Saimme nähdä viikon aikana kahden opettajan opastuksella paljon kulttuuria ja myös viettää vapaa-aikaa. Varsinkin viisikerroksinen Disko Dinosaurus, kauniit kirkot ja katedraalit, mini-Eiffeltorni, pienet kaupat ja loistava yhteenkuuluvaisuuden tunne koko luokan kanssa ovat jääneet Alinan mieleen.

Juttelun lomassa Alina muistelee nostalgisesti aikoja, jolloin ruokajärjestäjät raahasivat ruoan yläpihan rakennusten luokkiin liukasta ja jäistä mäkeä pitkin. Myöhemmin lukioaikana koululla oli jo ruokala. – Vieläkö siellä on ruokailussa niitä ihania itse tehtyjä ja uunilämpimiä sämpylöitä? (On)
Ne päivät, jolloin ruokalassa odottivat täydet sämpyläkorit pöydissä, olivat ehdottomasti kohokohtia, sanoo Alina.

Alinalle monet kouluajan kohokohdista liittyvät opiskeluun. Hän kertoo aina tykänneensä kielten, biologian, historian ja monen muun aineen opiskelusta. Erityisen vaikuttuneena hän kertoo esimerkiksi kiehtovista tähtitieteen opinnoista seiskaluokalla, maanmittausleiristä lukion ekalla luokalla ja Egyptin historiasta viidennellä luokalla. Sinuhe egyptiläinen on luettu moneen kertaan.

–Tuntuu, että siinä koulussa ihmiset kohtasivat ja opettajilla oli aina aikaa kuunnella, Alina sanoo pyytäessäni kiteyttämään Vantaan steinerkoulun vahvuudet. Sen sijaan kysyessäni mitä pitäisi kehittää, seuraa pitkä hiljaisuus. Kysymys on kuulemma haastava. – Aikaakin on toki kulunut paljon, mutta muistan, että olisin silloin halunnut, että koulussa olisi ollut kuoro, Alina sanoo lopulta.

Haastattelu: Jarno Paalasmaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…