Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Sain henkistä vahvuutta steinerkoulusta

Luulen, että steinerkoulussa minuun istutettiin itseoppivuuden ja -ohjautuvuuden siemenet, joita hyödynnän nykyään paljon laulaja-lauluntekijän sekä opettajan työssä. Peruskoulun jälkeen olin hieman hukassa ja murrosikä oli vielä pahasti kesken. Koulunkäynti pohjois-savolaisessa maalaiskoulussa oli sujunut kohtalaisesti, mutta en ollut kuitenkaan koskaan löytänyt intohimoa oppimiseen sieltä. Peruskoulun loppupuolella mietin lukiovaihtoehtoja. Isä oli nähnyt lehdessä mainoksen Kuopion steinerlukiosta. Hän ehdotti, että hakisin kyseiseen kouluun. Luin kirjan steinerpedagogiikasta ja innostuin. Kävin haastattelussa Kuopion steinerkoulu Virkkulassa ja tulevana syksynä, vuonna 2000, aloitinkin opinnot siellä.  Nautin monella tapaa olostani steinerkoulussa, vaikka alkutaival oli etsivä ja sopeutumiseen meni aikaa. Pidin steinerkoulun kodinomaisesta tunnelmasta, sen tarjoamista lukuisista taideaineista, erikoisista ja kiinnostavista opettajista, todella maittavasta luomuruuasta sek