Siirry pääsisältöön

Miksi steinerkoulu?


Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki.
Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa.

Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani.

Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa.

Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa.

Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu. Kiitos steinerkoulutaustan meillä oli jo paljon sitä nykyään verkostoksi kutsuttua massaa Lahdessa.

Jos en nyt puhu minun ja mieheni puolesta, vaan vain minun, niin sanoisin että steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki.

Itse opin vasta 3. luokan kesälomalla lukemaan. Minulle se ei ollut ongelma, koska arjessa tärkeämpää oli osata kello ja bussiaikataulut, tietää miten kolmosen ratikka kulki ja missä kannattaa vaihtaa ratikasta bussiin ja millä bussilla pääsee mummolaan.

Minulla on lukiossa todettu myös "jäätävä" lukihäiriö, josta olen saanut ihan mukavan niskalenkin. Pitkälti uskosta omien kirjoituskykyjen kohentamiseen on kiittäminen erään nykyisen 6. luokkalaisen vaaria, joka oli äidinkielenopettajani. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla erilaista kirjallisuutta, erilaisia tekstejä ja lukemalla ääneen ja kirjoittamalla ja kirjoittamalla aivot jumppaantuivat.

Mutta tuossa eräässä kuvassa ei ole äidinkielenopettajani, vaan biologian ja maantiedon opettajani Bo Ekstam. Toivonkin, että lapsillani on 35 vuoden kuluttua jonkun opettajansa kuva kännykän tai vastaavan viestintävälineen taustakuvana, kuten minulla on Bossen.

Toivon, että heillä on vähintään yhtä paljon eri-ikäisiä tuttuja, kavereita ja ystäviä kuin minulla – myös – steinerkoulusta, koska se on valtava rikkaus elämässä. Tuntea oppilaita ja heidän vanhempiaan, olla yhteyksissä entisten opettajienkin kanssa. Että lapsenlapsillani olisi senseinä taidossa edelleen 6. luokan opettaja-Johanna ja meidän steiner-taido-teamimme muutkin jäsenet huomaisivat taidon ja eurytmian yhteneväisyydet.

Koska olen vahvasti pro steinerkoulu ja koen, että kaikkien uusien OPSienkin jälkeen steinerkouluille on paikka ja kysyntää, teen paljon koulumme juttuja. Johtokuntailun lisäksi. Olen muutaman vuoden taittanut vuosikertomuksen, taitoin uudet todistukset (että on komeammat kuin kellään!), toimitan sisältöjä koulun someen ja yritän villitä opettajakuntaa, oppilata JA vanhempia osallistumaan vaikkapa taas koulun teltalle Mahdollisuuksien torilla ja/tai Lahti Block Partyssa. (Samoista syistä Jaakko, mieheni, suunnitteli ja asensi koulun IT-luokan ja istui siellä viime sunnuntaina +6 tuntia päivittelemässä, koneita.)

Olen todella kiitollinen Reinaldille ja kaikille, jotka yli 40 vuotta sitten jaksoivat painaa läpi harmaan kiven kun koulua perustettiin, että koulurakennuksestamme on pidetty hyvää huolta ja olemme Lahdessa niiden aivan muutaman koulun joukossa mistä ei löydy hometta. Että meillä on niin mukavat kouluisännät, siistijät, keittiöhenkilökunta, opettajat ja kouluavustajillekin voi lällätellä kun ne kaupungilla näkee – kuten kaikki aikuiset lällättelevät kun kulkevat kaupungilla. Eiköstä vain.

Olen kiitollinen ja arjessani onnellinen vanhempien tuntemisesta ja siitä vertaistuesta mitä olen saanut ja aina saan, kun sille on tarvetta. Kaikista nauruista ja hyvistä talkoista (huonoja ole tainnut ollakaan). Vaikka talkoot tuntuvat välillä tooooooodella raskailta, niin lopulta haluan paikalle, koska siellä aina näkee ainakin osan hyvistä tyypeistä ja voi höpötellä.

Olen kiitollinen, että lapsillani on mukava arki ja koulussa hyvä olla, että he saavat kaukaa ihastella 9. luokkalaisten höntsän peluuta ja kauhistella lukiolaisten kielenkäyttöä, että osa heistä jo voi itse olla esimerkkinä pienemmilleen. Että heillä on sijaisena välillä "siis lukion opettajia" ja lapset tuntevat myös nimeltä lähes jokaisen opettajan, kuten minäkin. Että he eivät innostu yhtään ideasta, että kouluaikana lähdettäisiin yhtään minnekään lomalle ja heillä on ikävä kouluun jo toisena joululomapäivänä (mikä on sitten raskasta muille).

Huomenna minä matkustan taas vaihteeksi Helsinkiin ja tapaan erään luokkakaverini vanhemmat. Enää en ole heille se eskarihönö, vaan osaava aikuinen ja voin auttaa heitä – ihan työkuvioissa.

Siksi steinerkoulu.


- Hanna Kopra
Hanna on myynti-/markkinointihenkilö maahantuontiin erikoistuneessa perheyrityksessä ja tekee paljon viestintään liittyviä projekteja erilaisille yleishyödyllisille tahoille.


”Tässä kuvassa minulla on tarhalla tehdyt, tulevien disainereiden tekemät puuhelmet ja erään Lahden koulun Kuusiston-perheen (jonka jäseniä on ollut katkeamattomasti koululla kohta lähemmäs 40 vuotta) jäsenen leikkaamat hiukset. Eieieiei… Ei Mikon, ei Antin eikä luoja paratkoon Eliaksen, mutta melkein.”

Kuva: Joel Nokelainen
”Viime vuosituhannella jossain 1985 tienoilla 1. tai 2. luokalla meillä oli naamiaiset ja sitä ennen luokkani esitti Prinsessa Ruusunen -näytelmän. Esitin niinkin abstraktia elementtiä kuin suru (olla puu ei ole sen rinnalla mitään), liihottelin viininpunaisessa eukkapuvussa eessun taassun (koreografian mukaisesti, tottakai) näyttämöllä. Plus vanhemmat unohtivat hankkia naamiaisasun (#trauma).
Tiesittekö, että eukkasauva on 77 senttiä ja halkaisijaltaa 7 mm? Nyt tiedätte.”

Tärkeä opettaja minulle: Bo Ekstam
”Bo Bosse Ekstam. Helsingin Rudolf Steiner -koulun legendaarinen bilsan ja mantsan opettaja. Juonsi aikanaan myös ruotsinkielistä Luontoiltaa. Hieno mies.”



Koulun ja päiväkodin vuosikertomus
”Tämä sivu on minulle tärkeä. Päiväkodin historia on merkityksellinen jo paikallishistorian näkökulmasta ja myös siksi, että rakennushan osoitettiin steinerkoulun käyttöön "vaikka ei se kelvannut edes AA-kerholle" 70-luvulla. Ja miten VALTAVAN urakan – me vanhemmat teimme. Ei yksin lasten ja päiväkodin hyväksi, vaan myös koulun ja paikallishistorian."

Silkkiportti - Näin jokainen koulutulokas toivotetaan tervetulleeksi kouluun ensimmäisenä koulupäivänä 1. luokalla Lahdessa.
”Kun minä olin pieni, niin ei ollut silkkiporttia. Jälleen hyytävä vääryys. Ennen EI ollut paremmin. Tässä meidän ukkeli menee kuin vettä vaan. Hän joka usein jännittää, ei jännittänyt. Koska siellä oli niin paljon tuttuja ja tunnelma oli maaginen.”



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu. Paras päätös.

Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Päätös laittaa lapsemme steinerkouluun oli yksi elämämme parhaimmista päätöksistä. Olimme ajatelleet asiaa jonkin aikaa ja käytyämme steinerkoulun järjestämässä seminaarissa, jossa silloinen rehtori Meri Arni-Kauttu sanoi vaikuttavassa puheessaan, että jos haluaa lapsensa olevan mahdollisimman pitkään lapsi, on steinerkoulu oikea paikka.  Asia oli sillä selvä. Liikutuksen vallassa kävelimme kotiin seminaarista ja päätös oli tehty. Lapsemme aloittivat 0-luokalta eli esikoulusta ja jo silloin saimme huomata steinerkoulun olevan enemmän kuin koulu, se on yhteisö, johon on ilo kuulua. Olemme saaneet lapsillemme niin sydämelliset ja osaavat opettajat kuin vain voi toivoa. Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Lapsemme ovat ny

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m