Siirry pääsisältöön

Steinerkoulu, meidän tarinamme



Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.
Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön.

Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti.

Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa.

Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, muutimme Saksaan ja saimme heidät paikalliseen steinerkouluun. Tämä osoittautui haasteelliseksi – kielen vuoksi. Olimme ”maahanmuuttajia”. 9-vuotiaalle siirtyminen ummikkona saksankieliseen kouluun oli hyvin vaikeata. Tämä selvisi meille vasta myöhemmin. 13 ja 15 -vuotiaille siirtyminen oli paljon helpompaa. He sopeutuivat luokkaan ja oppivat kielen varsin nopeasti – ilman suurempaa ahdistusta.

Koulun aloittaminen Die Freie Waldorfschule Ismaning’ssa sujui tytöillä sujuvasti - ekstroverttejä kun ovat. He saivat heti ystäviä koulussa - vanhin heistä sai välittömästi tulikasteen: luokka lähti lukuvuoden alkaessa Tsekkeihin, maatilalle leirikouluun.

Poikamme, joka aloitti kolmannen luokan vieraalla kielellä, ja joka muutenkin on ujo, varmaankin kärsi kovasti ensimmäisen vuoden aikana. Mutta onneksi jalkapallon pelaaminen välitunneilla ei kysy kielitaitoa. Vuoden saksankielisessä kielikylvyssä kylvettyään poikamme tuli iloisena kotiin ja huusi jo ovelta: ”Äiti-äiti! Mä ymmärsin tänään koko sadun!” Koulusta hän ajan kuluessa sai hyviä kavereita.

Ismaningin steinerkoulussa oli meno erilaista kuin mihin Porissa olimme tottuneet. Yhteistyö vanhempien kanssa oli tiiviimpää ja vanhemmat myös kritisoivat opetusta kärkkäästi. Luokassa oppilaat olivat levottomia ja vaikutti jopa siltä, että kuri ei ollut kohdallaan.

Molemmat tytöt tulivat myöhemmin Helsinkiin suorittamaan ylioppilastutkinnon steinerkoulussa. Poikamme kanssa muutimme Englantiin, jossa steinerkouluja on vain vähän, (eikä meidän asuinpaikkamme lähellä ainuttakaan sadan kilometrin säteellä), joten hänen steinerkoulu-uransa loppui seitsemännen luokan jälkeen…hän jatkoi kansainvälisessä koulussa ja suoritti Suomessa IB-tutkinnon.

Olemme iloisia, että lapsemme ovat saaneet viettää varhaiset kouluvuotensa hyvässä ja suvaitsevaisessa kouluympäristössä. Koulun opetussuunnitelmassa on paljon aineita, joita ei tavallisessa koulussa ole: muotopiirustus, eurytmia, majan rakennus, puutarhan hoito, itse tehdyt vihot, lopputyöt kahdeksannella ja 12. luokalla, yhdessä toteutetut näytelmät jne… Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.

Kolme nuorinta lastamme ovat sujuvasti saksankielisiä - ja kaksi heistä asuu tällä hetkellä Berliinissä. Kaikki kolme ovat löytäneet oman paikkansa.

Nyt sitten voimme kysyä, oliko tämä hyvä idea, siis panna lapset steinerkouluun. Ainakin muutama asia on mennyt hyvin. Kouluaika oli suureksi osaksi onnellista aikaa. Lapset itsenäistyivät jo nuorina. He ovat nyt tasapainoisia, aktiivisia ja onnellisia ihmisiä. Lastenlapset ovat ihania. Ja lastenlapset ovat myös steinerkoulussa tai menossa steinerkouluun.


Pertti Pale 76, Iris Pale 71

5 lasta, asuttu lasten kanssa Tampereella, Turussa, Porissa, Münchenissä ja Oxfordissa. Nyt taas asutaan Porissa; lapset Jyväskylässä, Helsingissä ja Berliinissä.

Kuvassa: Steiner-perheemme ennen Saksaan lähtöä vuonna 1994. Kolme nuorinta: Ilkka, Maija ja Ulla tulivat mukaan. Vanhimmat lapset: Pia ja Lena olivat jo lopettaneet koulunsa ja jäivät Suomeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …