Sata tarinaa steinerkasvatuksesta

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu. Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli. Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun m

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta. Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen. Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse. Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhit