Sata tarinaa steinerkasvatuksesta

Steinerkoulu on antanut minulle itseluottamusta. Ei oikeastaan koskaan tule sellaista tilannetta, ettenkö ajattelisi että kyllä minä tähän pystyn ja tämän osaan – ja jos en osaa, niin opettelen.  Kun Veera Välimäki aloitti steinerkoulun kolmannella luokalla, häntä jännitti eniten, että miten käy kun muut osaavat neuloa ja hän ei. Eipä arvannut, että neulomisesta ja neuleiden suunnittelusta tulisi hänelle vielä joskus ammatti. Ja että hänellä olisi faneja amerikoissa asti. - Muistan sen tunteen elävästi. Suunnittelin todella yksinkertaisen mallin, koska ajattelin että värin vaihto on kauhean vaikeata. Kun sitten pääsin työssä vauhtiin, huomasin että neulominen olikin ihan helppoa ja minua harmitti kun piti sitten seurata loppuun asti niin tylsää mallia, muistelee Veera kolmannen luokan kokemuksiaan Porissa. Koulun jälkeen Veeran tie vei arkkitehtuuria opiskelemaan. Ensimmäisen lapsen synnyttyä hän etsi käsilleen jotakin tekemistä, jota voisi tehd...

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun. Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut. Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin ...

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m...