Siirry pääsisältöön

Kokemuksia steinerkoulusta -projekti


Ensimmäinen steinerkoulu perustettiin 1919 Stuttgartissa. Kohta on 100-vuotisjuhlavuoden aika. Suomessa steinerkasvatusta on järjestetty yli 60 vuotta. Arviolta 20 000 suomalaista lasta ja nuorta on ollut suoraan kosketuksissa steinerpedagogiikkaan tänä aikana. Vanhemmat, kummit ja mummot mukaan lukien luku on moninkertainen.



Steinerpedagogiikka on ihmisten pedagogiikkaa. Millaisia ihmisiä steinerkouluissa ja päiväkodeissa on ja on ollut ollut lapsina, vanhempina, opettajina... ja millaisia kokemuksia heillä on steinerkoulusta ja -päiväkodista.

Tahdomme esitellä tämän blogin kautta 100 suomalaista tarinaa steinerkasvatuksesta. Aitoja hyviä kokemuksia ihmiseltä ihmiselle.

Tarinat -valikosta löydät kertomukset julkaisuajankohdan mukaan lajiteltuna.
Tunnisteet -valikosta löydät kiinnostavat tarinat asiasanan mukaan (paikkakunta, koulu- ja päiväkotikokemukset eriteltyinä).

Osallistu projektiin!

Onko steinerkoulu tai -päiväkoti osa sinun arkeasi? Oletko itse käynyt steinerkoulun? Oletko ollut tai oletko nyt opettaja? Tai opiskeletko steinerpedagogiikkaa? Ovatko lapsesi tai lapsenlasesi käyneet steinerkoulua tai olleet steinerpäiväkodissa?

Osallistu projektiin kirjoittajana! Kerro meille tarinasi!
Katso ohjeet sivulta: Ohjeita kirjoittajille

Tarinat julkaistaan tällä sivustolla vuoden 2018-2019 aikana.
Sata tarinaa steinerkasvatuksesta -projekti on osa Waldorf 100 -juhlavuotta, jolloin juhlitaan satavuotiasta steinerkoululiiketta maailmanlaajuisesti.

Lisätiedot: waldorf-100.org
steinerkasvatus.fi


Yhteydenotot:

Pia Pale
Steinerkasvatuksen liitto
Toiminnanjohtaja
p. 0443588826
pia.pale@steinerkasvatus.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…