2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta. Kerron tässä omakohtaisia kokemuksia Rovaniemen seudun steinerkouluyhdistyksen syntyvaiheista 1980-luvun alkupuolella. Tämä näkökulma on vain yksi säde koko tarinasta. Steinerkoulut syntyvät vanhempien tahtojen summasta. Rovaniemen steinerkoulun taustalla on poikkeuksellisen voimakas vanhempien tahdonvirike. Lastentarhanopettaja Aino Kamusen työllä on tärkeä merkitys Rovaniemen steinerkoulun historiassa.
Teksti: Eeva Snellman 1.8.2019
Esikoistani odottaessani vuonna 1980 suoritin samanaikaisesti kasvatustieteiden aineopintoja Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Käsityönopettaja-ystäväni houkuttamana lähdin nukkekurssille setlementtiliike Rovalan kansalaisopistoon. Aino Kamusen ohjauksessa työstin steinerpedagogisen nuken, joka sai nimekseen Rauha. Rauhan kaksisävyiset kellanvaaleat hiukset tein Ainon keritsemistä, kehräämistä ja kasveilla värjäämistä villalangoista. Nukkeja tehdessämme Aino luki meille Rudolf Steinerin tekstiä nukesta ja sen merkityksestä lapsen kehityksessä. Muistan luetusta tekstistä kohtia sieltä täältä. Steiner kertoo nuken esikuvan tulleen Itävalta-Unkarin maaseudulta, jossa hän oli nähnyt lapsille tehtävän kyseisen kaltaisia oikean lapsen omaisia, luonnollisen tuntuisia nukkeja. Hänen mukaansa tällainen luonnonmateriaaleista tehty yksinkertainen nukke on lapsen kehityksen kannalta tervehdyttävä. Erityisesti nuken pää on Steinerin mukaan tärkeä. Sen täytyy olla kova kuin ihmisen pää. Silmien, nenän ja suun tulee olla viitteelliset. Näin nuken ilme muuntuu leikissä lapsen mielialojen mukaan. Nuken suhteet tulee olla ihmisen suhteiden mukaiset. Aino ohjeisti meitä tekemään nuken alusta loppuun omin käsin ilman koneen apua. Hän korosti nuken tekemisen syvällistä vaikuttavuutta myös tekijään.
Nuken tekeminen Ainon ohjauksessa ja Rudolf Steinerin ajatusten kuunteleminen muutti elämäni suunnan kokonaisvaltaisesti jo ennen kuin lapseni ehti syntyä. Tunsin vetoa ja kaipausta antroposofisen ihmiskuvan tutkimiseen. Tahdoin opiskella steinerpedagogiikkaa ja tehdä sen suuntaisia tekoja. Aino oli aikaisemmin pyörittänyt Rovalan kansalaisopistossa antroposofiseen virikkeeseen nojaavaa Vaskinen-opintoryhmää, mutta hän oli perustanut antroposofisen, steinerpedagogisen Mimerkki-puodin Rovaniemelle ja sen myötä hänen energiansa painopiste suuntautui myymälään.
Mimerkki oli eräänlainen antroposofinen sekatavarakauppa, sieltä löytyi vähän kaikkea, kirjallisuutta, leluja, mehiläisvahaliituja ja -muovailuvahaa, soittimia, Ruskovillan tuotteita, ruokatarvikkeita mm. biodynaamisesti viljeltyjä jyviä jauhettavaksi, kasvivärjättyjä lankoja, turvelankaa, silkkiä, lapsen hoitoon liittyviä ohjeita ja tarvikkeita Aufbau-kalkkia tai Arnikaa. Villavaippojen käyttö vauvalla tuli osaksi suurperheemme arkea. Kudoin villahousuja myös itse.
Uusia steinerkouluja alkoi syntyä eri puolille maata 1980-luvun vaihtoehtoliikehdinnän siivittämänä. Janottiin luonnonmukaisempaa maailmasuhdetta kaikilla elämänalueilla. Steinerkoulu vastasi tähän suunnan kääntämisen tarpeeseen. Aika oli takoa. Aino Kamunen oli toiminnan ihminen. Hän alkoi luoda edellytyksiä Rovaniemelle steinerkoulun tulla. Tarvittiin vanhempien joukko, yhteinen tahto haluta steinerkoulua. Tarvittiin tietoa, mikä steinerkoulu on ja miksi juuri se pitäisi perustaa.
Erityisesti Lahden Sylvia-koti ja sen johtaja Freddy Heimsch puolisonsa Kaarina Heimschin kanssa olivat Ainolle henkilökohtaisesti monessakin mielessä tärkeitä tukihenkilöitä. Professori Reijo Wilenius Jyväskylästä esitelmöi täysille saleille Ounaskosken koululla. Tampereen steinerkoulun perustajaopettaja Kaisu Virkkunen avasi steinerkoulun merkitystä kiinnostuneille vanhemmille Rovalassa. Kiinnostus oli valtava.
Kannatusyhdistys perustettiin Rovaniemellä 1983. Aino oli ensimmäinen puheenjohtaja, mutta puheenjohtajavastuun otti melko pian Erkki Päiveröinen. Hänestä tulikin Rovaniemen steinerkoulun alkuaikojen tärkeä kantava voima. Muistan Erkin todenneen joskus ohimennen: ”Minä olen nyt kouluyhdistyksen puheenjohtaja, mutta sen alkuäiti on Aino.” Koulurakennukseksi valikoitui lastesnsairaalana toiminut historiallinen funkisrakennus. Päiveröinen oli ammatiltaan arkkitehti, ja hän vastasi myös rakennuksen kunnostussuunnittelusta.
Ainolta sain ostettua steinerpedagogiikkaan ja antroposofiaan liittyvää kirjallisuutta, jota aloin kotiäitinä omaehtoisesti opiskella. Tilasin Simo Skinnarin toimittaman steinerpedagogisen Alkumatka-lehden, jonka laadusta pidin erityisesti. Minulla on vieläkin Ainolta aikoinaan ostettu Sikstiiniläismadonna-juliste seinälläni. Aino ohjeisti Steinerin kehoittaneen erityisesti raskaana olevia äitejä meditoimaan tätä parantavaa ikonista kuvaa. Myös keraaminen maitohapposäilöntäruukkuni on kotoisin Ainon Mimerkistä. Pentatoninen kultasoitin on edelleenkin esikoistyttäreni perheen käytössä. Kultaturve-lankavyyhdet ovat muuttuneet käytössäni ikonisiksi taideluomuksiksi.
Aino asui perheensä kanssa 15 kilometrin päässä Rovaniemeltä etelän suuntaan Kemijoen varrella. Kyläillessäni hänen luonaan, aina oli joku vuodenaikaan liittyvä touhu meneillään. Keräiltiin rannoilta lääke- ja muita yrttejä talven teeaineiksi kuivattavaksi jne. Muistan Ainolta kuulleeni ensimmäisen kerran yrttien hiostuksesta, erityisesti vadelman- ja mustaherukanlehtien aromiaineiden esiinnostamiseksi ja paljon muuta käytännönläheistä luonto-oppia.
Mimerkki oli 1980-luvun vaihtoehtoja etsivien polttopiste. Tällaisiin vaihtoehtoliikkeisiin (New social movements) kuuluin itsekin. Pehmeän Teknologian seura oli minulle läheisin. Sittemmin tein sosiologian pro gradunikin aihepiiristä. Jälkikäteen tunnistin kategorian, johon minut oli sosiologisesti luokiteltu: vihreä kotiäiti… Aino oli Mimerkkinsä kautta opettajani. Oppimateriaalin hankin Mimerkistä.
Omat voimani suuntasin kuitenkin suurperheen kotiäidin työhön ja antroposofian tutkimiseen. Perehdyin syvällisesti steinerpedagogiikkaan. Sain omakohtaisesti lasten kasvaessa koetella Steinerin ajatuksien paikkansapitävyyttä. Syntyi luottamus hänen ajatteluunsa. Sukulaisten silmissä aloin vaikuttaa ”steineruskovaiselta”. En antanut sen häiritä. Antroposofisen seuran jäsenyys myönnettiin minulle huhtikuussa vuonna 1985. Jouduin työskentelemään Rudolf Steinerin Antroposofinen hengentiede –teoksen parissa puolen vuoden ajan ennen kuin minut koettiin kypsäksi hakijaksi. Kypsä en koe kyllä olevani vieläkään. Vapaan hengentieteellisen korkeakoulun ensimmäiselle luokalle pääsin vuonna 2005. Elinikäisenä ekaluokkalaisena täällä pohjoisessa jatkan taivallustani elämän ihmettelijänä.
1980-luvun alussa katsottiin ideaalikuvaa, jota kohti itse kukin lähti kulkemaan, osin yhdessä, osin yksin. Törmäykset ideaalikuvan ja todellisuuden välillä ovat olleet meille kaikille ankaria koettelemuksia. Niin oli varmaan Ainollekin. Muistan Ainon joskus todenneen: ”Kysymys on kohtalollisesta tehtävästä”.
Missään suhteessa ei ole ollut yksinkertainen asia, että tänne Lappiin, arktiselle karulle seudulle, on saatu steinerkoulu. On tarvittu alkuvoimaista innostusta ja peräänantamatonta tahtoa, jonka ilmentymä Aino oli, vanhan ja uuden tietoisuuden yhtymäkohta. Rovaniemen steinerkoulun ensimmäinen luokka aloitti vuonna 1985. Historiasta voi lukea koulun 30-vuotisjuhlajulkaisusta Meijän koulu 30 vuotta. Aloittavan yksityisen koulun varainhankinta oli vanhemmille työntäyteistä. Tärkeä steinerkoulun varainhankintatalkoilun muoto oli Ainolle nukketeatteri. Muistuu mieleeni muun muassa Grimmin veljesten satu Lumivalko ja Ruusunpuna, jota Aino esitti koulun myyjäisissä. Nukketeatterissaan Ainon lämmin olemus tuli kauniisti esiin. Hänessä oli todellakin jotain alkuäidillistä. Hän oli maailman rakastavasti syliinsä sulkeva kalevalainen maaemo ja toisaalta leikkivä iloinen luonnonlapsi. Aino oli yhtä luonnon kanssa, vähän villimpi, Lapin luontoäiti.
Mimerkki lopetettiin ja tuotteet myytiin omakustannushintaan Rovaniemen steinerkouluyhdistyksen omaan varainhankintatyöhön. Rovaniemen keskustaan nousi ennen pitkää Lapin satakielen mukaan nimensä saanut Sinirinta-myymälä, joka oli tavallaan Mimerkin jatkaja. Sinirinnasta kehkeytyi monipuolinen edistyksellinen ”tavaratalo”. Myymälän tärkeä tehtävä oli myös toimia yhdyslinkkinä koulun ja kaupungin välillä. Aino teki nukkeja Sinirintaan myytäväksi. Ollessani erään kerran myyntivuorossa Sinirinnassa, minulla oli 2,5 vuotias kuopus-poika mukanani. Lumoutuneena hän tuijotti suurilla sinisillä silmillään hyllyssä istuvaa pientä nukkea ja huokaisi: ”Minu”. Lapsi sai nuken omakseen ja Minusta tuli hänelle tärkeä leikkitoveri.
Aino on hänen sisarensa kertoman mukaan ollut taiteellisesti lahjakas lapsi ja hänen kiinnostuksensa suuntautui jo varhain mm. näytelmien kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Aino oli käsillä tekevä. Hänen neulomiaan pipoja vietiin Ranskaan asti. Itse muistan Ainon kutoneen pojilleni pipot, joissa oli turvelangasta kudottu vuori. Ainon ystävä kertoo 50-vuotissyntymäpäivästään Rovaniemen porotilalla keväällä maaliskuussa: ”Aino toi lahjaksi maalaamaansa silkkiin käärityn ison lämpimän ruisleivän. En ikinä sitä unohda, lahja oli niin ainomainen. Silkkihuivi on minulla vielä käytössä.”
Ainon impulssista lähti steinerpedagoginen virike elämään Lapissa. Nyt Rovaniemen steinerkoulussa on yli 130 oppilasta ja kaksi päiväkotia.
AINO ALANAMPA-KAMUNEN 1942-2008
Aino Alanampa syntyi ja varttui sodanjälkeisessä Sallassa. Hän kävi siellä kansa- ja keskikoulun. Aino muutti lukioon Rovaniemelle, jossa pääsi ylioppilaaksi ja tapasi tulevan miehensä. Hän valmistui lastentarhanopettajaksi Helsingissä. Ainosta tuli avioliiton kautta Kamunen. Asettuivat Rovaniemelle Kemijokivarteen. Perheeseen syntyi kolme lasta. Aino käytti myöhemmin tyttönimeänsä Alanampa. Aino on haudattu Nampajärven rannalle niemennokkaan ruusukvartsin alle Alanamman kylässä Rovaniemellä.
Kuvat: Aino Kamusen perhealbumi
Kirjoittajan terveiset:
Voit olla minuun yhteydessä sähköpostilla
eeva.snellman@gmail.com tai soittaa numeroon 040 8797037. Mielelläni
vaihdan ajatuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti