Siirry pääsisältöön

Miksi steinerkoulu?


Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki.
Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa.

Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani.

Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa.

Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa.

Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu. Kiitos steinerkoulutaustan meillä oli jo paljon sitä nykyään verkostoksi kutsuttua massaa Lahdessa.

Jos en nyt puhu minun ja mieheni puolesta, vaan vain minun, niin sanoisin että steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki.

Itse opin vasta 3. luokan kesälomalla lukemaan. Minulle se ei ollut ongelma, koska arjessa tärkeämpää oli osata kello ja bussiaikataulut, tietää miten kolmosen ratikka kulki ja missä kannattaa vaihtaa ratikasta bussiin ja millä bussilla pääsee mummolaan.

Minulla on lukiossa todettu myös "jäätävä" lukihäiriö, josta olen saanut ihan mukavan niskalenkin. Pitkälti uskosta omien kirjoituskykyjen kohentamiseen on kiittäminen erään nykyisen 6. luokkalaisen vaaria, joka oli äidinkielenopettajani. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla erilaista kirjallisuutta, erilaisia tekstejä ja lukemalla ääneen ja kirjoittamalla ja kirjoittamalla aivot jumppaantuivat.

Mutta tuossa eräässä kuvassa ei ole äidinkielenopettajani, vaan biologian ja maantiedon opettajani Bo Ekstam. Toivonkin, että lapsillani on 35 vuoden kuluttua jonkun opettajansa kuva kännykän tai vastaavan viestintävälineen taustakuvana, kuten minulla on Bossen.

Toivon, että heillä on vähintään yhtä paljon eri-ikäisiä tuttuja, kavereita ja ystäviä kuin minulla – myös – steinerkoulusta, koska se on valtava rikkaus elämässä. Tuntea oppilaita ja heidän vanhempiaan, olla yhteyksissä entisten opettajienkin kanssa. Että lapsenlapsillani olisi senseinä taidossa edelleen 6. luokan opettaja-Johanna ja meidän steiner-taido-teamimme muutkin jäsenet huomaisivat taidon ja eurytmian yhteneväisyydet.

Koska olen vahvasti pro steinerkoulu ja koen, että kaikkien uusien OPSienkin jälkeen steinerkouluille on paikka ja kysyntää, teen paljon koulumme juttuja. Johtokuntailun lisäksi. Olen muutaman vuoden taittanut vuosikertomuksen, taitoin uudet todistukset (että on komeammat kuin kellään!), toimitan sisältöjä koulun someen ja yritän villitä opettajakuntaa, oppilata JA vanhempia osallistumaan vaikkapa taas koulun teltalle Mahdollisuuksien torilla ja/tai Lahti Block Partyssa. (Samoista syistä Jaakko, mieheni, suunnitteli ja asensi koulun IT-luokan ja istui siellä viime sunnuntaina +6 tuntia päivittelemässä, koneita.)

Olen todella kiitollinen Reinaldille ja kaikille, jotka yli 40 vuotta sitten jaksoivat painaa läpi harmaan kiven kun koulua perustettiin, että koulurakennuksestamme on pidetty hyvää huolta ja olemme Lahdessa niiden aivan muutaman koulun joukossa mistä ei löydy hometta. Että meillä on niin mukavat kouluisännät, siistijät, keittiöhenkilökunta, opettajat ja kouluavustajillekin voi lällätellä kun ne kaupungilla näkee – kuten kaikki aikuiset lällättelevät kun kulkevat kaupungilla. Eiköstä vain.

Olen kiitollinen ja arjessani onnellinen vanhempien tuntemisesta ja siitä vertaistuesta mitä olen saanut ja aina saan, kun sille on tarvetta. Kaikista nauruista ja hyvistä talkoista (huonoja ole tainnut ollakaan). Vaikka talkoot tuntuvat välillä tooooooodella raskailta, niin lopulta haluan paikalle, koska siellä aina näkee ainakin osan hyvistä tyypeistä ja voi höpötellä.

Olen kiitollinen, että lapsillani on mukava arki ja koulussa hyvä olla, että he saavat kaukaa ihastella 9. luokkalaisten höntsän peluuta ja kauhistella lukiolaisten kielenkäyttöä, että osa heistä jo voi itse olla esimerkkinä pienemmilleen. Että heillä on sijaisena välillä "siis lukion opettajia" ja lapset tuntevat myös nimeltä lähes jokaisen opettajan, kuten minäkin. Että he eivät innostu yhtään ideasta, että kouluaikana lähdettäisiin yhtään minnekään lomalle ja heillä on ikävä kouluun jo toisena joululomapäivänä (mikä on sitten raskasta muille).

Huomenna minä matkustan taas vaihteeksi Helsinkiin ja tapaan erään luokkakaverini vanhemmat. Enää en ole heille se eskarihönö, vaan osaava aikuinen ja voin auttaa heitä – ihan työkuvioissa.

Siksi steinerkoulu.


- Hanna Kopra
Hanna on myynti-/markkinointihenkilö maahantuontiin erikoistuneessa perheyrityksessä ja tekee paljon viestintään liittyviä projekteja erilaisille yleishyödyllisille tahoille.


”Tässä kuvassa minulla on tarhalla tehdyt, tulevien disainereiden tekemät puuhelmet ja erään Lahden koulun Kuusiston-perheen (jonka jäseniä on ollut katkeamattomasti koululla kohta lähemmäs 40 vuotta) jäsenen leikkaamat hiukset. Eieieiei… Ei Mikon, ei Antin eikä luoja paratkoon Eliaksen, mutta melkein.”

Kuva: Joel Nokelainen
”Viime vuosituhannella jossain 1985 tienoilla 1. tai 2. luokalla meillä oli naamiaiset ja sitä ennen luokkani esitti Prinsessa Ruusunen -näytelmän. Esitin niinkin abstraktia elementtiä kuin suru (olla puu ei ole sen rinnalla mitään), liihottelin viininpunaisessa eukkapuvussa eessun taassun (koreografian mukaisesti, tottakai) näyttämöllä. Plus vanhemmat unohtivat hankkia naamiaisasun (#trauma).
Tiesittekö, että eukkasauva on 77 senttiä ja halkaisijaltaa 7 mm? Nyt tiedätte.”

Tärkeä opettaja minulle: Bo Ekstam
”Bo Bosse Ekstam. Helsingin Rudolf Steiner -koulun legendaarinen bilsan ja mantsan opettaja. Juonsi aikanaan myös ruotsinkielistä Luontoiltaa. Hieno mies.”



Koulun ja päiväkodin vuosikertomus
”Tämä sivu on minulle tärkeä. Päiväkodin historia on merkityksellinen jo paikallishistorian näkökulmasta ja myös siksi, että rakennushan osoitettiin steinerkoulun käyttöön "vaikka ei se kelvannut edes AA-kerholle" 70-luvulla. Ja miten VALTAVAN urakan – me vanhemmat teimme. Ei yksin lasten ja päiväkodin hyväksi, vaan myös koulun ja paikallishistorian."

Silkkiportti - Näin jokainen koulutulokas toivotetaan tervetulleeksi kouluun ensimmäisenä koulupäivänä 1. luokalla Lahdessa.
”Kun minä olin pieni, niin ei ollut silkkiporttia. Jälleen hyytävä vääryys. Ennen EI ollut paremmin. Tässä meidän ukkeli menee kuin vettä vaan. Hän joka usein jännittää, ei jännittänyt. Koska siellä oli niin paljon tuttuja ja tunnelma oli maaginen.”



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …