Siirry pääsisältöön

Steinerkoulu, meidän tarinamme



Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.
Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön.

Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti.

Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa.

Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, muutimme Saksaan ja saimme heidät paikalliseen steinerkouluun. Tämä osoittautui haasteelliseksi – kielen vuoksi. Olimme ”maahanmuuttajia”. 9-vuotiaalle siirtyminen ummikkona saksankieliseen kouluun oli hyvin vaikeata. Tämä selvisi meille vasta myöhemmin. 13 ja 15 -vuotiaille siirtyminen oli paljon helpompaa. He sopeutuivat luokkaan ja oppivat kielen varsin nopeasti – ilman suurempaa ahdistusta.

Koulun aloittaminen Die Freie Waldorfschule Ismaning’ssa sujui tytöillä sujuvasti - ekstroverttejä kun ovat. He saivat heti ystäviä koulussa - vanhin heistä sai välittömästi tulikasteen: luokka lähti lukuvuoden alkaessa Tsekkeihin, maatilalle leirikouluun.

Poikamme, joka aloitti kolmannen luokan vieraalla kielellä, ja joka muutenkin on ujo, varmaankin kärsi kovasti ensimmäisen vuoden aikana. Mutta onneksi jalkapallon pelaaminen välitunneilla ei kysy kielitaitoa. Vuoden saksankielisessä kielikylvyssä kylvettyään poikamme tuli iloisena kotiin ja huusi jo ovelta: ”Äiti-äiti! Mä ymmärsin tänään koko sadun!” Koulusta hän ajan kuluessa sai hyviä kavereita.

Ismaningin steinerkoulussa oli meno erilaista kuin mihin Porissa olimme tottuneet. Yhteistyö vanhempien kanssa oli tiiviimpää ja vanhemmat myös kritisoivat opetusta kärkkäästi. Luokassa oppilaat olivat levottomia ja vaikutti jopa siltä, että kuri ei ollut kohdallaan.

Molemmat tytöt tulivat myöhemmin Helsinkiin suorittamaan ylioppilastutkinnon steinerkoulussa. Poikamme kanssa muutimme Englantiin, jossa steinerkouluja on vain vähän, (eikä meidän asuinpaikkamme lähellä ainuttakaan sadan kilometrin säteellä), joten hänen steinerkoulu-uransa loppui seitsemännen luokan jälkeen…hän jatkoi kansainvälisessä koulussa ja suoritti Suomessa IB-tutkinnon.

Olemme iloisia, että lapsemme ovat saaneet viettää varhaiset kouluvuotensa hyvässä ja suvaitsevaisessa kouluympäristössä. Koulun opetussuunnitelmassa on paljon aineita, joita ei tavallisessa koulussa ole: muotopiirustus, eurytmia, majan rakennus, puutarhan hoito, itse tehdyt vihot, lopputyöt kahdeksannella ja 12. luokalla, yhdessä toteutetut näytelmät jne… Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.

Kolme nuorinta lastamme ovat sujuvasti saksankielisiä - ja kaksi heistä asuu tällä hetkellä Berliinissä. Kaikki kolme ovat löytäneet oman paikkansa.

Nyt sitten voimme kysyä, oliko tämä hyvä idea, siis panna lapset steinerkouluun. Ainakin muutama asia on mennyt hyvin. Kouluaika oli suureksi osaksi onnellista aikaa. Lapset itsenäistyivät jo nuorina. He ovat nyt tasapainoisia, aktiivisia ja onnellisia ihmisiä. Lastenlapset ovat ihania. Ja lastenlapset ovat myös steinerkoulussa tai menossa steinerkouluun.


Pertti Pale 76, Iris Pale 71

5 lasta, asuttu lasten kanssa Tampereella, Turussa, Porissa, Münchenissä ja Oxfordissa. Nyt taas asutaan Porissa; lapset Jyväskylässä, Helsingissä ja Berliinissä.

Kuvassa: Steiner-perheemme ennen Saksaan lähtöä vuonna 1994. Kolme nuorinta: Ilkka, Maija ja Ulla tulivat mukaan. Vanhimmat lapset: Pia ja Lena olivat jo lopettaneet koulunsa ja jäivät Suomeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Sain henkistä vahvuutta steinerkoulusta

Luulen, että steinerkoulussa minuun istutettiin itseoppivuuden ja -ohjautuvuuden siemenet, joita hyödynnän nykyään paljon laulaja-lauluntekijän sekä opettajan työssä.
Peruskoulun jälkeen olin hieman hukassa ja murrosikä oli vielä pahasti kesken. Koulunkäynti pohjois-savolaisessa maalaiskoulussa oli sujunut kohtalaisesti, mutta en ollut kuitenkaan koskaan löytänyt intohimoa oppimiseen sieltä. Peruskoulun loppupuolella mietin lukiovaihtoehtoja. Isä oli nähnyt lehdessä mainoksen Kuopion steinerlukiosta. Hän ehdotti, että hakisin kyseiseen kouluun. Luin kirjan steinerpedagogiikasta ja innostuin. Kävin haastattelussa Kuopion steinerkoulu Virkkulassa ja tulevana syksynä, vuonna 2000, aloitinkin opinnot siellä. 
Nautin monella tapaa olostani steinerkoulussa, vaikka alkutaival oli etsivä ja sopeutumiseen meni aikaa. Pidin steinerkoulun kodinomaisesta tunnelmasta, sen tarjoamista lukuisista taideaineista, erikoisista ja kiinnostavista opettajista, todella maittavasta luomuruuasta sekä ihmislä…

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…