Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.

Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön.

Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti.

Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa.

Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, muutimme Saksaan ja saimme heidät paikalliseen steinerkouluun. Tämä osoittautui haasteelliseksi – kielen vuoksi. Olimme ”maahanmuuttajia”. 9-vuotiaalle siirtyminen ummikkona saksankieliseen kouluun oli hyvin vaikeata. Tämä selvisi meille vasta myöhemmin. 13 ja 15 -vuotiaille siirtyminen oli paljon helpompaa. He sopeutuivat luokkaan ja oppivat kielen varsin nopeasti – ilman suurempaa ahdistusta.

Koulun aloittaminen Die Freie Waldorfschule Ismaning’ssa sujui tytöillä sujuvasti - ekstroverttejä kun ovat. He saivat heti ystäviä koulussa - vanhin heistä sai välittömästi tulikasteen: luokka lähti lukuvuoden alkaessa Tsekkeihin, maatilalle leirikouluun.

Poikamme, joka aloitti kolmannen luokan vieraalla kielellä, ja joka muutenkin on ujo, varmaankin kärsi kovasti ensimmäisen vuoden aikana. Mutta onneksi jalkapallon pelaaminen välitunneilla ei kysy kielitaitoa. Vuoden saksankielisessä kielikylvyssä kylvettyään poikamme tuli iloisena kotiin ja huusi jo ovelta: ”Äiti-äiti! Mä ymmärsin tänään koko sadun!” Koulusta hän ajan kuluessa sai hyviä kavereita.

Ismaningin steinerkoulussa oli meno erilaista kuin mihin Porissa olimme tottuneet. Yhteistyö vanhempien kanssa oli tiiviimpää ja vanhemmat myös kritisoivat opetusta kärkkäästi. Luokassa oppilaat olivat levottomia ja vaikutti jopa siltä, että kuri ei ollut kohdallaan.

Molemmat tytöt tulivat myöhemmin Helsinkiin suorittamaan ylioppilastutkinnon steinerkoulussa. Poikamme kanssa muutimme Englantiin, jossa steinerkouluja on vain vähän, (eikä meidän asuinpaikkamme lähellä ainuttakaan sadan kilometrin säteellä), joten hänen steinerkoulu-uransa loppui seitsemännen luokan jälkeen…hän jatkoi kansainvälisessä koulussa ja suoritti Suomessa IB-tutkinnon.

Olemme iloisia, että lapsemme ovat saaneet viettää varhaiset kouluvuotensa hyvässä ja suvaitsevaisessa kouluympäristössä. Koulun opetussuunnitelmassa on paljon aineita, joita ei tavallisessa koulussa ole: muotopiirustus, eurytmia, majan rakennus, puutarhan hoito, itse tehdyt vihot, lopputyöt kahdeksannella ja 12. luokalla, yhdessä toteutetut näytelmät jne… Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään.

Kolme nuorinta lastamme ovat sujuvasti saksankielisiä - ja kaksi heistä asuu tällä hetkellä Berliinissä. Kaikki kolme ovat löytäneet oman paikkansa.

Nyt sitten voimme kysyä, oliko tämä hyvä idea, siis panna lapset steinerkouluun. Ainakin muutama asia on mennyt hyvin. Kouluaika oli suureksi osaksi onnellista aikaa. Lapset itsenäistyivät jo nuorina. He ovat nyt tasapainoisia, aktiivisia ja onnellisia ihmisiä. Lastenlapset ovat ihania. Ja lastenlapset ovat myös steinerkoulussa tai menossa steinerkouluun.


Pertti Pale 76, Iris Pale 71

5 lasta, asuttu lasten kanssa Tampereella, Turussa, Porissa, Münchenissä ja Oxfordissa. Nyt taas asutaan Porissa; lapset Jyväskylässä, Helsingissä ja Berliinissä.

Kuvassa: Steiner-perheemme ennen Saksaan lähtöä vuonna 1994. Kolme nuorinta: Ilkka, Maija ja Ulla tulivat mukaan. Vanhimmat lapset: Pia ja Lena olivat jo lopettaneet koulunsa ja jäivät Suomeen.