Siirry pääsisältöön

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni



Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin. 
Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. Muistan ensimmäisen koulupäiväni hyvin. Istuin eturivissä opettajan suunnasta katsottuna vasemmalla. Opettaja kysyi meiltä, mikä mahtaa olla ensimmäinen asia, jonka uusina ekaluokkalaisina teemme. Luokkakaverini opettajasta oikealla puolella viittasi ja vastasi: ”Valitsemme järjestäjät.” Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä järjestäjä on. Muistan opettajan muuttaneen suunnitelmiaan siltä seisomalta. Suora ja kaari tulivat kyllä piirretyiksi taululle, mutta jotenkin tämä järjestäjäasiakin tuli hoidettua. Tämä on ekaluokkalaisen muistikuva, mikähän on opettajan näkemys samasta aamusta?

Valajankadun puutalon sokkelot tulivat tutuiksi kiellettyä ullakkoa myöten. Koulun kasvaminen vuosiluokka kerrallaan mahdollisti sen, että opin nimeltä kaikki koulun oppilaat. Vasta kahdeksannella luokalla huomasin, että nyt en enää pystynyt pitämään ekaluokkalaisten nimiä mielessäni.

Näin jälkeenpäin, yli 30 vuotta myöhemmin, olen monta kertaa miettinyt, mikä minusta olisi tullut ilman steinerkoulua. En tiedä, mutta sen tiedän, että steinerkoulu on johdattanut minut siihen, mitä olen nyt.

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin. Saada olla toteutui, koska opettajani, niin ajattelen nyt, näki minut täysin kokonaan ja aivan läpikotaisin. Lapsena olin varma, että opettajani tiesi jokaisen liikkeeni vapaa-ajallanikin, hänen läsnäolollaan oli valtavan suuri vaikutus hyvään olooni. Luotin häneen sataprosenttisesti. Niin myös äitini. Nelisen vuotta sitten kysyin äidiltäni lapsuuteeni kuuluvaa henkilökohtaista asiaa. Halusin tietää, olinko kouluaikana sanonut jotain, mitä muistin sanoneeni ja ajatelleeni. Äitini käski minua kysyä luokanopettajaltani, koska hän se minut tunsi kouluaikanani. Hän tunsi, koska oli opettajani kahdeksan vuotta. Olen koko siitä ajasta äärimmäisen onnellinen. Minun ei tarvinnut huolehtia uusista sosiaalisista tilanteista, tottua uusiin ihmisiin, sain keskittyä olennaiseen: oppimiseen. Lukiossakin vielä kaipasin opettajani viisaita ajatuksia.

Paitsi että koin tulevani nähdyksi ja kuulluksi, minä myös näin ja kuulin kaikki. Korvani ja silmäni olivat joka puolella. Tunsin kaikki luokkakaverini, niin ainakin luulin, ja tiesin kaikkien vahvuudet ja heikkoudet. Osasin nimetä luokan parhaan oppilaan matematiikassa; tiesin, kuka kirjoittaa hienoja tarinoita; kenen ajatuksissa on syvyyttä; kuka tarvitsee apua milloin missäkin ja kuka kaipaa seuraani. Tiesin, missä luokkakaverini asuvat, osasin heidän syntymäpäivänsä ulkoa vielä 9. luokalla ja tein kaikki teini-iän tyhmyydet tämän saman porukan kanssa.

Koulussa osasin myös varoa sanomisiani, sillä äitini aloitti työt koulun kansliassa. Tiesin, miten toimia, jos teinihölmöyteni oli vaarassa kantautua äitini korviin. Kerran lukiossa lintsattuani yhden tunnin pyysin opettajaa olemaan kertomatta äidilleni, vetosin siihen, että en järkevänä opiskelijana ilman hyvää syytä ollut poissa. En tiedä, kuinka kävi, kotona en asiasta kuullut. Mutta suoraan sanottuna: olihan se kätevää, että äiti oli töissä koulussa, ei tarvinnut kertoa kotona, mitä koulussa tänään puuhattiin, äiti tiesi jo kaiken.

Lukioaika muuttui sirpaleisemmaksi, mutta oli mielenkiintoista saada aineisiin erikoistuneita opettajia ja luoda heihin ihan erilainen suhde kuin luokanopettajavaiheessa. Perheen kanssa Englannissa vietetyn yhdeksännen luokan jälkeen lähdin Kanadaan Toronton steinerkouluun vaihto-oppilaaksi. Kansainvälisen koululiikkeen laajuus aukeni minulle kertaheitolla. Isäntäperheeni Kanadassa on edelleen minulle kuin toinen perheeni.

Jälkikäteen ajatellen hienointa lukiossakin olivat ne hetket, kun opettajat luottivat minuun. He uskoivat mahdollisuuksiini, auttoivat ja kuuntelivat. Uusi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja oli parasta, mitä minulle on kahdeksanvuotisen luokanopettajavaiheen jälkeen tapahtunut. Hän kuuntelee minua edelleenkin!



Steinerkoulu antaa lapsille ja nuorille erilaisia asioita. Tarpeet oppimisen poluilla ovat moninaiset, ja joidenkin luokkakavereideni elämänpolkujen toivoin tietenkin jo kouluaikana olevan vähän vähemmän kivinen. Minulla oppimisen kivinen tie oli korkeintaan pientä mukulakivipintaa. Koin olevani vapaa, koska minut nähtiin ja kuultiin. Muuta en tarvinnut. Koin pysyvyyttä, jonka kaltaista en ole kouluvuosieni jälkeen kokenut ja joka kantaa minua edelleenkin. Kun minulta kysytään, mitä steinerkoulu minulle antoi, vastaan: Se antoi minulle itseni.

- Eeva Raunela

Kuvat: Penkkareissa, ekaluokkalaisena ja 13.luokalla ylioppilaana. Lakki on nurin, kuten toisinajattelijoilla kuuluukin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Sain henkistä vahvuutta steinerkoulusta

Luulen, että steinerkoulussa minuun istutettiin itseoppivuuden ja -ohjautuvuuden siemenet, joita hyödynnän nykyään paljon laulaja-lauluntekijän sekä opettajan työssä.
Peruskoulun jälkeen olin hieman hukassa ja murrosikä oli vielä pahasti kesken. Koulunkäynti pohjois-savolaisessa maalaiskoulussa oli sujunut kohtalaisesti, mutta en ollut kuitenkaan koskaan löytänyt intohimoa oppimiseen sieltä. Peruskoulun loppupuolella mietin lukiovaihtoehtoja. Isä oli nähnyt lehdessä mainoksen Kuopion steinerlukiosta. Hän ehdotti, että hakisin kyseiseen kouluun. Luin kirjan steinerpedagogiikasta ja innostuin. Kävin haastattelussa Kuopion steinerkoulu Virkkulassa ja tulevana syksynä, vuonna 2000, aloitinkin opinnot siellä. 
Nautin monella tapaa olostani steinerkoulussa, vaikka alkutaival oli etsivä ja sopeutumiseen meni aikaa. Pidin steinerkoulun kodinomaisesta tunnelmasta, sen tarjoamista lukuisista taideaineista, erikoisista ja kiinnostavista opettajista, todella maittavasta luomuruuasta sekä ihmislä…

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…