Siirry pääsisältöön

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä


Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.

Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakkaille taideharrastuksilleni, maalaamiselle ja valokuvaamiselle – oikeastaan kaikenlaiselle sellaiselle itseni toteuttamiselle, jolle en ole viime vuosina antanut sijaa. Nyt huomaan, että kaipuu käsillätekemiseen ja taiteeseen ehti todella kasvaa liian suureksi. Luulen, että tämä kaipuu juontaa juurensa taustastani steinerkoulussa.

Näkemykseni mukaan steinerkoulussa oppiminen nähdään kokonaisuutena, jossa on tavalla tai toisella mukana enemmän kuin pelkkä pää ja ajattelu. Taito- ja taideaineet ovat osa opettamista, koska kokemalla, tekemällä ja havainnoimalla yksinkertaisesti oppii eri tavalla kuin vaikkapa pelkästään lukemalla. Jos jotain, sen osasin kertoa jo aikoinaan, että kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta. Jokaisella oli omat vahvuusalueensa ja niiden kehittämiselle tarjottiin oppiaineiden kattavassa kirjossa monipuolisesti vaihtoehtoja.

Yin jooga, unirytmi, ruskean kastikkeen teko ja rahan säästäminen. Siinä asioita, joita tänä vuonna opettelen. Opettelen ja opin, koska juuri siihen olen steinerkoulusta saanut eväitä. Tiedän, että aina voi oppia uutta ja aina voi lisätä ymmärrystä jo opitusta. Olen myös tallettanut jonnekin melko syvälle mieleni syövereihin ajatuksen yksilöllisyydestämme ja ainutlaatuisuudestamme. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että välillä voi ja saa hengähtää, vähän maalailla ja sitten taas jatkaa matkaa. Jokaisen matka kun sattuu olemaan yhtä hyvä ja tärkeä.

Siinä pari ideaa vastausta varten, kun kysytään ”miksi steinerkoulu?”.

Kouluvuosia lämmöllä muistellen,

Julia Nuutinen
ttps://www.facebook.com/julianuutinenart/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m...

AINO KAMUNEN JA MIMERKKI - LAPIN STEINERKOULUN ALKUVIRIKKEINÄ

2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta. Kerron tässä omakohtaisia kokemuksia Rovaniemen seudun steinerkouluyhdistyksen syntyvaiheista 1980-luvun alkupuolella. Tämä näkökulma on vain yksi säde koko tarinasta. Steinerkoulut syntyvät vanhempien tahtojen summasta. Rovaniemen steinerkoulun taustalla on poikkeuksellisen voimakas vanhempien tahdonvirike. Lastentarhanopettaja Aino Kamusen työllä on tärkeä merkitys Rovaniemen steinerkoulun historiassa. Teksti: Eeva Snellman 1.8.2019  Esikoistani odottaessani vuonna 1980 suoritin samanaikaisesti kasvatustieteiden aineopintoja Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Käsityönopettaja-ystäväni houkuttamana lähdin nukkekurssille setlementtiliike Rovalan kansalaisopistoon. Aino Kamusen ohjauksessa työstin steinerpedagogisen nuken, joka sai nimekseen Rauha. Rauhan kaksisävyiset kellanvaaleat hiukset tein Ainon keritsemistä, kehräämistä ja kasveilla värjäämistä villalangoista. Nukkeja tehdessämme Aino luk...

Miksi steinerkoulu?

Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki. Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa. Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani. Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa. Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa. Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu...