Siirry pääsisältöön

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä


Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.

Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakkaille taideharrastuksilleni, maalaamiselle ja valokuvaamiselle – oikeastaan kaikenlaiselle sellaiselle itseni toteuttamiselle, jolle en ole viime vuosina antanut sijaa. Nyt huomaan, että kaipuu käsillätekemiseen ja taiteeseen ehti todella kasvaa liian suureksi. Luulen, että tämä kaipuu juontaa juurensa taustastani steinerkoulussa.

Näkemykseni mukaan steinerkoulussa oppiminen nähdään kokonaisuutena, jossa on tavalla tai toisella mukana enemmän kuin pelkkä pää ja ajattelu. Taito- ja taideaineet ovat osa opettamista, koska kokemalla, tekemällä ja havainnoimalla yksinkertaisesti oppii eri tavalla kuin vaikkapa pelkästään lukemalla. Jos jotain, sen osasin kertoa jo aikoinaan, että kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta. Jokaisella oli omat vahvuusalueensa ja niiden kehittämiselle tarjottiin oppiaineiden kattavassa kirjossa monipuolisesti vaihtoehtoja.

Yin jooga, unirytmi, ruskean kastikkeen teko ja rahan säästäminen. Siinä asioita, joita tänä vuonna opettelen. Opettelen ja opin, koska juuri siihen olen steinerkoulusta saanut eväitä. Tiedän, että aina voi oppia uutta ja aina voi lisätä ymmärrystä jo opitusta. Olen myös tallettanut jonnekin melko syvälle mieleni syövereihin ajatuksen yksilöllisyydestämme ja ainutlaatuisuudestamme. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että välillä voi ja saa hengähtää, vähän maalailla ja sitten taas jatkaa matkaa. Jokaisen matka kun sattuu olemaan yhtä hyvä ja tärkeä.

Siinä pari ideaa vastausta varten, kun kysytään ”miksi steinerkoulu?”.

Kouluvuosia lämmöllä muistellen,

Julia Nuutinen
ttps://www.facebook.com/julianuutinenart/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m

Miksi steinerkoulu?

Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki. Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa. Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani. Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa. Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa. Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu

Steinerkoulu. Paras päätös.

Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Päätös laittaa lapsemme steinerkouluun oli yksi elämämme parhaimmista päätöksistä. Olimme ajatelleet asiaa jonkin aikaa ja käytyämme steinerkoulun järjestämässä seminaarissa, jossa silloinen rehtori Meri Arni-Kauttu sanoi vaikuttavassa puheessaan, että jos haluaa lapsensa olevan mahdollisimman pitkään lapsi, on steinerkoulu oikea paikka.  Asia oli sillä selvä. Liikutuksen vallassa kävelimme kotiin seminaarista ja päätös oli tehty. Lapsemme aloittivat 0-luokalta eli esikoulusta ja jo silloin saimme huomata steinerkoulun olevan enemmän kuin koulu, se on yhteisö, johon on ilo kuulua. Olemme saaneet lapsillemme niin sydämelliset ja osaavat opettajat kuin vain voi toivoa. Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat.  Lapsemme ovat ny