Siirry pääsisältöön

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä


Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.

Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakkaille taideharrastuksilleni, maalaamiselle ja valokuvaamiselle – oikeastaan kaikenlaiselle sellaiselle itseni toteuttamiselle, jolle en ole viime vuosina antanut sijaa. Nyt huomaan, että kaipuu käsillätekemiseen ja taiteeseen ehti todella kasvaa liian suureksi. Luulen, että tämä kaipuu juontaa juurensa taustastani steinerkoulussa.

Näkemykseni mukaan steinerkoulussa oppiminen nähdään kokonaisuutena, jossa on tavalla tai toisella mukana enemmän kuin pelkkä pää ja ajattelu. Taito- ja taideaineet ovat osa opettamista, koska kokemalla, tekemällä ja havainnoimalla yksinkertaisesti oppii eri tavalla kuin vaikkapa pelkästään lukemalla. Jos jotain, sen osasin kertoa jo aikoinaan, että kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta. Jokaisella oli omat vahvuusalueensa ja niiden kehittämiselle tarjottiin oppiaineiden kattavassa kirjossa monipuolisesti vaihtoehtoja.

Yin jooga, unirytmi, ruskean kastikkeen teko ja rahan säästäminen. Siinä asioita, joita tänä vuonna opettelen. Opettelen ja opin, koska juuri siihen olen steinerkoulusta saanut eväitä. Tiedän, että aina voi oppia uutta ja aina voi lisätä ymmärrystä jo opitusta. Olen myös tallettanut jonnekin melko syvälle mieleni syövereihin ajatuksen yksilöllisyydestämme ja ainutlaatuisuudestamme. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että välillä voi ja saa hengähtää, vähän maalailla ja sitten taas jatkaa matkaa. Jokaisen matka kun sattuu olemaan yhtä hyvä ja tärkeä.

Siinä pari ideaa vastausta varten, kun kysytään ”miksi steinerkoulu?”.

Kouluvuosia lämmöllä muistellen,

Julia Nuutinen
ttps://www.facebook.com/julianuutinenart/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Sain henkistä vahvuutta steinerkoulusta

Luulen, että steinerkoulussa minuun istutettiin itseoppivuuden ja -ohjautuvuuden siemenet, joita hyödynnän nykyään paljon laulaja-lauluntekijän sekä opettajan työssä.
Peruskoulun jälkeen olin hieman hukassa ja murrosikä oli vielä pahasti kesken. Koulunkäynti pohjois-savolaisessa maalaiskoulussa oli sujunut kohtalaisesti, mutta en ollut kuitenkaan koskaan löytänyt intohimoa oppimiseen sieltä. Peruskoulun loppupuolella mietin lukiovaihtoehtoja. Isä oli nähnyt lehdessä mainoksen Kuopion steinerlukiosta. Hän ehdotti, että hakisin kyseiseen kouluun. Luin kirjan steinerpedagogiikasta ja innostuin. Kävin haastattelussa Kuopion steinerkoulu Virkkulassa ja tulevana syksynä, vuonna 2000, aloitinkin opinnot siellä. 
Nautin monella tapaa olostani steinerkoulussa, vaikka alkutaival oli etsivä ja sopeutumiseen meni aikaa. Pidin steinerkoulun kodinomaisesta tunnelmasta, sen tarjoamista lukuisista taideaineista, erikoisista ja kiinnostavista opettajista, todella maittavasta luomuruuasta sekä ihmislä…