Siirry pääsisältöön

Paras päätös ikinä oman lapsen kohdalla oli siirtää hänet steinerkouluun.

Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus.
Pienestä pitäen näet kuinka lapsi on täynnä uteliaisuutta, iloa, uskoa hyvään ja hyväksyy jokaisen erilaisuuden ajatellen sitä rikkautena. Esikoulun aikoihin yhtäkkiä tämä kaikki muuttuu. Ovi menee kiinni ja lapsi käpertyy omaan laatikkoonsa, sulkee ulkomaailman pois. Ensimmäisen luokan kohdalla tilanne on jo paha. On nähnyt ja kuullut ympärillä kaiken, erityisherkän piirteillä vielä voimakkaammin. Lapsi oireilee, lopettaa puhumisen lähes kokonaan, alkaa elää omassa sisäisessä maailmassaan. Käydään keskusteluja opettajan ja kuraattorin kanssa, muiden vanhempien kanssa jne. Tässä vaiheessa kun on lähes vuosi koulua takana alkaa vanhempana miettimään, että onko tämä vasta alkusoittoa; eikö ole nyt aika puhaltaa peli poikki ja miettiä vaihtoehtoja. Steinerkoulun ajatusmaailma, tapa toimia on tuttu ja koen että voisi olla hyvä tutustua siihen vaihtoehtoon. Ei siksi, että asiat peiteltäisi pumpuliin ja luovutettaisiin vaan siksi, että taistelu on vasta alussa. Mistään oppimisvaikeuksista tms. ei ollut kyse. Vaan ihmisyydestä, inhimillisyydestä, hyväksymisestä. Niiden tarpeesta.

Ennen hiihtolomaa tytär kävi tutustumassa steinerkouluun päivän ajan. Hänen sanoin: Olisin hölmö, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen. Hiihtolomalta ei enää palattu takaisin vanhaan kouluun. Siirryttiin steineriin.

Muutos lapsessa näkyi jo muutaman viikon jälkeen. Kupla oli rikottu, parantuminen alkanut, oppiminen myös ihan toisella tavalla. Ilolla. Hän oli edelleen erityisherkkä, allergikko, mutta hyväksytty sellaisenaan.
Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista.
Steinerkoulu oli meidän kohdalla ideologialtaan loistava vaihtoehto erityisherkälle niin itsensä kuin ympäristönsä oppimiseen. Mutta steinerkoulu ei ole erikoislasten tai ongelmaisten koulu, jos niin ajatellaan. Siellä opitaan samat asiat kuin peruskoulussakin. Eri tahtia ehkä, mutta lopputulemalta samat. Lisäksi uskaltaisin väittää että siellä opitaan samalla elämää, tunteita ja hyväksyntää. Siellä ei kasva vaan luokalta seuraavalle siirtyviä oppilaita, vaan siellä kasvaa välittäviä ihmisiä.

Milla itse ei muista omasta esikouluajastaan tai ensimmäisestä luokastaan paljoa. Hän ei halua edes muistaa. Tilanne on nyt hyvä, ellei loistava ja hän on kiitollinen kun saa olla oppilaana steinerkoulussa. Itsestäänselvyys on, että pikkusisko jatkaa siellä isosiskon jalanjäljissä vuoden päästä.



T. Milla – steinerkoulun iloinen 3. luokkalainen
ja äiti Maiju Lyytikäinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu on tavallinen asia

Steinerilaisuus on siis niitä ihan tavallisia asioita, joista istuva presidenttikin puhuu.
Steinerkoululaisuus voi parhaimmillaan olla sitä, että myöhemmissä elämän käännekohdissa mieleesi tulee aina se luokanopettaja, joka kulki mukanasi ensimmäisestä kouluun tutustumisesta aina yläluokille saakka. Opettaja, joka käytti aikaa tutustuakseen jokaiseen oppilaaseen ja heidän perheisiinsä. Opettaja, joka osasi kirjoittaa juuri sopivat sanat jokaisen oppilaan henkilökohtaiseen kevätrunoon ja joka oli sydämeltään läsnä koulun kaikenlaisissa, arkisissa hetkissä. Hän, jonka saatat aikuisena todeta yhdeksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä. Kuvitelkaa, sellaisen opettajan minä sain. Siis kiitos, Veli.

Steinerkoululaisuus on myös ekologisten arvojen oppimista. Se voi näkyä muun muassa siinä, että eräskin ala-asteella tehty tuoksupussi on yhä tallessa ja tuoksuu vielä ollessasi kolmekymppinen. Se on luonnon kunnioittamista ja luonnonmukaisuutta – kaupunkilaislapsena opin ymmärtämään muun muassa …

Sain henkistä vahvuutta steinerkoulusta

Luulen, että steinerkoulussa minuun istutettiin itseoppivuuden ja -ohjautuvuuden siemenet, joita hyödynnän nykyään paljon laulaja-lauluntekijän sekä opettajan työssä.
Peruskoulun jälkeen olin hieman hukassa ja murrosikä oli vielä pahasti kesken. Koulunkäynti pohjois-savolaisessa maalaiskoulussa oli sujunut kohtalaisesti, mutta en ollut kuitenkaan koskaan löytänyt intohimoa oppimiseen sieltä. Peruskoulun loppupuolella mietin lukiovaihtoehtoja. Isä oli nähnyt lehdessä mainoksen Kuopion steinerlukiosta. Hän ehdotti, että hakisin kyseiseen kouluun. Luin kirjan steinerpedagogiikasta ja innostuin. Kävin haastattelussa Kuopion steinerkoulu Virkkulassa ja tulevana syksynä, vuonna 2000, aloitinkin opinnot siellä. 
Nautin monella tapaa olostani steinerkoulussa, vaikka alkutaival oli etsivä ja sopeutumiseen meni aikaa. Pidin steinerkoulun kodinomaisesta tunnelmasta, sen tarjoamista lukuisista taideaineista, erikoisista ja kiinnostavista opettajista, todella maittavasta luomuruuasta sekä ihmislä…

Muistelen kouluvuosiani steinerissa lämmöllä

Kaikki luokkakaverini eivät tosiaan haaveilleet taiteilijan urasta tai tarttuneet värikyniin mielellään, mutta vihkojen kuvittamisessa on kyse paremmasta oppimisesta.
Vihkotyöskentely, aamuruno, näytelmät, käsityöt, eurytmia, puuhuilut, jakso-opetus, luokkayhteisö, tutut opettajat, harjoittelut, matkat, leirit, itse tekeminen ja itse kokeminen.

Siinä muutama esimerkki seikoista, joita oli helppo listata steinerpedagogiikkaa kummasteleville, toisissa kouluissa opiskeleville kavereilleni lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin, kuten nykyäänkin, tunsin suurta ylpeyttä edustamastani erilaisesta koulumaailmasta, vaikken varmasti osannut vastata ihmettelijöille kertaakaan kysymykseen ”miksi”. Jos ei oikeita vastauksia, niin joitain oivalluksia aikuistuminen on tuonut näiden yksityiskohtien taakse.


Kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän steinerlukiosta neljä vuotta sitten ja nyt takana on hyvä rupeama yliopisto-opintoja. Vietän tällä hetkellä opinnoistani välivuotta, jonka päätin pyhittää rakka…