Siirry pääsisältöön

Paras päätös ikinä oman lapsen kohdalla oli siirtää hänet steinerkouluun.

Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus.
Pienestä pitäen näet kuinka lapsi on täynnä uteliaisuutta, iloa, uskoa hyvään ja hyväksyy jokaisen erilaisuuden ajatellen sitä rikkautena. Esikoulun aikoihin yhtäkkiä tämä kaikki muuttuu. Ovi menee kiinni ja lapsi käpertyy omaan laatikkoonsa, sulkee ulkomaailman pois. Ensimmäisen luokan kohdalla tilanne on jo paha. On nähnyt ja kuullut ympärillä kaiken, erityisherkän piirteillä vielä voimakkaammin. Lapsi oireilee, lopettaa puhumisen lähes kokonaan, alkaa elää omassa sisäisessä maailmassaan. Käydään keskusteluja opettajan ja kuraattorin kanssa, muiden vanhempien kanssa jne. Tässä vaiheessa kun on lähes vuosi koulua takana alkaa vanhempana miettimään, että onko tämä vasta alkusoittoa; eikö ole nyt aika puhaltaa peli poikki ja miettiä vaihtoehtoja. Steinerkoulun ajatusmaailma, tapa toimia on tuttu ja koen että voisi olla hyvä tutustua siihen vaihtoehtoon. Ei siksi, että asiat peiteltäisi pumpuliin ja luovutettaisiin vaan siksi, että taistelu on vasta alussa. Mistään oppimisvaikeuksista tms. ei ollut kyse. Vaan ihmisyydestä, inhimillisyydestä, hyväksymisestä. Niiden tarpeesta.

Ennen hiihtolomaa tytär kävi tutustumassa steinerkouluun päivän ajan. Hänen sanoin: Olisin hölmö, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen. Hiihtolomalta ei enää palattu takaisin vanhaan kouluun. Siirryttiin steineriin.

Muutos lapsessa näkyi jo muutaman viikon jälkeen. Kupla oli rikottu, parantuminen alkanut, oppiminen myös ihan toisella tavalla. Ilolla. Hän oli edelleen erityisherkkä, allergikko, mutta hyväksytty sellaisenaan.
Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista.
Steinerkoulu oli meidän kohdalla ideologialtaan loistava vaihtoehto erityisherkälle niin itsensä kuin ympäristönsä oppimiseen. Mutta steinerkoulu ei ole erikoislasten tai ongelmaisten koulu, jos niin ajatellaan. Siellä opitaan samat asiat kuin peruskoulussakin. Eri tahtia ehkä, mutta lopputulemalta samat. Lisäksi uskaltaisin väittää että siellä opitaan samalla elämää, tunteita ja hyväksyntää. Siellä ei kasva vaan luokalta seuraavalle siirtyviä oppilaita, vaan siellä kasvaa välittäviä ihmisiä.

Milla itse ei muista omasta esikouluajastaan tai ensimmäisestä luokastaan paljoa. Hän ei halua edes muistaa. Tilanne on nyt hyvä, ellei loistava ja hän on kiitollinen kun saa olla oppilaana steinerkoulussa. Itsestäänselvyys on, että pikkusisko jatkaa siellä isosiskon jalanjäljissä vuoden päästä.



T. Milla – steinerkoulun iloinen 3. luokkalainen
ja äiti Maiju Lyytikäinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m...

AINO KAMUNEN JA MIMERKKI - LAPIN STEINERKOULUN ALKUVIRIKKEINÄ

2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta. Kerron tässä omakohtaisia kokemuksia Rovaniemen seudun steinerkouluyhdistyksen syntyvaiheista 1980-luvun alkupuolella. Tämä näkökulma on vain yksi säde koko tarinasta. Steinerkoulut syntyvät vanhempien tahtojen summasta. Rovaniemen steinerkoulun taustalla on poikkeuksellisen voimakas vanhempien tahdonvirike. Lastentarhanopettaja Aino Kamusen työllä on tärkeä merkitys Rovaniemen steinerkoulun historiassa. Teksti: Eeva Snellman 1.8.2019  Esikoistani odottaessani vuonna 1980 suoritin samanaikaisesti kasvatustieteiden aineopintoja Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Käsityönopettaja-ystäväni houkuttamana lähdin nukkekurssille setlementtiliike Rovalan kansalaisopistoon. Aino Kamusen ohjauksessa työstin steinerpedagogisen nuken, joka sai nimekseen Rauha. Rauhan kaksisävyiset kellanvaaleat hiukset tein Ainon keritsemistä, kehräämistä ja kasveilla värjäämistä villalangoista. Nukkeja tehdessämme Aino luk...

Miksi steinerkoulu?

Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki. Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa. Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani. Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa. Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa. Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu...