Paras päätös ikinä oman lapsen kohdalla oli siirtää hänet steinerkouluun.

Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus.

Pienestä pitäen näet kuinka lapsi on täynnä uteliaisuutta, iloa, uskoa hyvään ja hyväksyy jokaisen erilaisuuden ajatellen sitä rikkautena. Esikoulun aikoihin yhtäkkiä tämä kaikki muuttuu. Ovi menee kiinni ja lapsi käpertyy omaan laatikkoonsa, sulkee ulkomaailman pois. Ensimmäisen luokan kohdalla tilanne on jo paha. On nähnyt ja kuullut ympärillä kaiken, erityisherkän piirteillä vielä voimakkaammin. Lapsi oireilee, lopettaa puhumisen lähes kokonaan, alkaa elää omassa sisäisessä maailmassaan. Käydään keskusteluja opettajan ja kuraattorin kanssa, muiden vanhempien kanssa jne. Tässä vaiheessa kun on lähes vuosi koulua takana alkaa vanhempana miettimään, että onko tämä vasta alkusoittoa; eikö ole nyt aika puhaltaa peli poikki ja miettiä vaihtoehtoja. Steinerkoulun ajatusmaailma, tapa toimia on tuttu ja koen että voisi olla hyvä tutustua siihen vaihtoehtoon. Ei siksi, että asiat peiteltäisi pumpuliin ja luovutettaisiin vaan siksi, että taistelu on vasta alussa. Mistään oppimisvaikeuksista tms. ei ollut kyse. Vaan ihmisyydestä, inhimillisyydestä, hyväksymisestä. Niiden tarpeesta.

Ennen hiihtolomaa tytär kävi tutustumassa steinerkouluun päivän ajan. Hänen sanoin: Olisin hölmö, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen. Hiihtolomalta ei enää palattu takaisin vanhaan kouluun. Siirryttiin steineriin.

Muutos lapsessa näkyi jo muutaman viikon jälkeen. Kupla oli rikottu, parantuminen alkanut, oppiminen myös ihan toisella tavalla. Ilolla. Hän oli edelleen erityisherkkä, allergikko, mutta hyväksytty sellaisenaan.
Jokainen saa olla omanlaisensa, oppia asiat omassa järjestyksessä. Erilaisista paloista tulee kaunis kokonaisuus. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista.
Steinerkoulu oli meidän kohdalla ideologialtaan loistava vaihtoehto erityisherkälle niin itsensä kuin ympäristönsä oppimiseen. Mutta steinerkoulu ei ole erikoislasten tai ongelmaisten koulu, jos niin ajatellaan. Siellä opitaan samat asiat kuin peruskoulussakin. Eri tahtia ehkä, mutta lopputulemalta samat. Lisäksi uskaltaisin väittää että siellä opitaan samalla elämää, tunteita ja hyväksyntää. Siellä ei kasva vaan luokalta seuraavalle siirtyviä oppilaita, vaan siellä kasvaa välittäviä ihmisiä.

Milla itse ei muista omasta esikouluajastaan tai ensimmäisestä luokastaan paljoa. Hän ei halua edes muistaa. Tilanne on nyt hyvä, ellei loistava ja hän on kiitollinen kun saa olla oppilaana steinerkoulussa. Itsestäänselvyys on, että pikkusisko jatkaa siellä isosiskon jalanjäljissä vuoden päästä.



T. Milla – steinerkoulun iloinen 3. luokkalainen
ja äiti Maiju Lyytikäinen