Siirry pääsisältöön

Steinerkoulu. Paras päätös.

Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat. 
Päätös laittaa lapsemme steinerkouluun oli yksi elämämme parhaimmista päätöksistä. Olimme ajatelleet asiaa jonkin aikaa ja käytyämme steinerkoulun järjestämässä seminaarissa, jossa silloinen rehtori Meri Arni-Kauttu sanoi vaikuttavassa puheessaan, että jos haluaa lapsensa olevan mahdollisimman pitkään lapsi, on steinerkoulu oikea paikka.  Asia oli sillä selvä. Liikutuksen vallassa kävelimme kotiin seminaarista ja päätös oli tehty.

Lapsemme aloittivat 0-luokalta eli esikoulusta ja jo silloin saimme huomata steinerkoulun olevan enemmän kuin koulu, se on yhteisö, johon on ilo kuulua. Olemme saaneet lapsillemme niin sydämelliset ja osaavat opettajat kuin vain voi toivoa. Opettajat todella välittävät oppilaistaan ja sydämen lämmöllä opettavat, ohjaavat, tukevat ja antavat heidän kasvaa juuri sellaisina kuin he ovat. 

Lapsemme ovat nyt kolmannella ja kuudennella luokalla ja on suuri ilo katsoa miten iloisina ja innokkaina he menevät kouluun ja tulevat koulusta. Koko koulu henkii lämpöä. Kaikki vuodenaikajuhlat, yhteisöllisyys, talkoot, myyjäiset, joissa me vanhemmat saamme olla mukana on arvokasta. Näin olemme oppineet tuntemaan myös toiset vanhemmat ja jopa ystävystyneet muutaman kanssa. 
Kaikki yhteiset elämykset, ne antavat myös lapselle paljon, kun vanhemmat puuhaavat myyjäisiä yhdessä. 

Steinerkoulussa opitaan ilolla. Siellä ei opita vain oppiaineita vaan sieltä saa myös vankat eväät elämiseen, luottamuksen omaan itseensä. Arvostan opettajien kykyä ottaa lapsi huomioon omana itsenään, yksilönä. Olen ylpeä ja kiitollinen tästä koulusta.


Destemone Koivunen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu teki vaikutuksen

Opetus antoi monelta taholta mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja mahdollisuuksia purkaa omaa energiaa luovasti. Alina Tomnikov tuli Vantaan steinerkouluun kolmannelle luokalle ja kävi samaa koulua aina ylioppilaaksi asti. Siirtymä koulusta toiseen sujui hienosti. Kiusaaminen jäi taakse. Alina muistelee, miten ovela luokanopettaja Sirpa oli ollut suunnitellessaan uuden oppilaan tulon luokkayhteisöön. Ennen ensimmäistä päivää uudessa koulussa opettaja oli lähettänyt Alinan tutustumaan ja leikkimään yhden tulevan luokkakaverinsa luokse. Sitten ensimmäisenä päivänä tuntui helpottavalta, kun juuri vieruskaveri luokassa oli jo tuttu ja neuvoi uusissa työtavoissa. Alina kehuu saaneensa tästä luokkakaverista turvallisen mentorin steinermaailmaan. Alina kertoo olevansa nykyisinkin paljon yhteyksissä ”steinertyyppeihin”. Välit useiden entisten luokkatovereiden kanssa ovat erittäin läheiset.

Kysyessäni Alinalta milloin hän tiesi ryhtyvänsä näyttelijäksi, hän kuvailee steinerkoulun oppimista mo…

Kokanderin koulumuistot

Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.
Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni m…

Steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni

Tällä hetkellä arvostan eniten sitä, että saatoin lapsena koulussa olla täysin oma itseni. Silloin en tiennyt, mitä omana itsenä oleminen tarkoittaa, minä vain olin.  Vuonna 1955 äitini Kerttu Raunela oli Helsingissä iltalukiossa. Hän oli 17-vuotias ja rahoitti opintojaan Valtion Puhelimessa. Hänen työkaverinsa oli laittanut lapsensa vasta perustettuun Helsingin Rudolf Steiner -kouluun, ja äitini sai kuulla tarinoita siitä, mitä lapset steinerkoulussa kokivat. Äidilläni oli vahva tunne siitä, että steinerkoulu olisi ollut hänen koulunsa, kansakoulu ja oppikoulu olivat tuntuneet kovin tylsiltä. Tuolloin syntyi ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa omat lapset menisivät steinerkouluun.

Tuosta ajasta on jo kauan. Jotenkin on kuitenkin mukava ajatella, että oma steinerkoulupolkuni on paljon pidempi kuin oma ikäni, se on kestänyt yhtä kauan kuin Suomessa on steinerkouluja ollut.


Veljeni aloitti Porin seudun steinerkoulussa pioneeriluokalla vuonna 1985, minä aloitin vuotta myöhemmin. …