Siirry pääsisältöön

Kokanderin koulumuistot


Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Aloitin vuonna 1986 Steiner-esikoulussa Mainiemessä. Muistan suuren pihan leikkimökkeineen ja vanhoine tammineen. Perjantaisin leivottiin aina pullaa kotiin vietäväksi. Vielä lämpimät pullat laitettiin ruskeaan paperipussiin, joihin oli taiteiltu vahaliiduilla ja kirjoitettu oma nimi. Lepohuoneen muistan ja eskaritätien suuret hameet, joiden helmoihin kaikki halusivat käpertyä. Suuri kunnia oli saada sammuttaa kynttilät satuhetken jälkeen. Oli monia arkisia rituaaleja, joissa koin olevani osa luontoa, maailmankaikkeutta ja jotain vielä suurempaa. Tänään tiedän, että sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ala-asteella minulla oli ihmeellisiä opettajia. Ihailin ja arvostin heitä. Kotoa opittu turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne ikäänkuin jatkui koulussa. Olin jännittänyt ala-asteelle menoa, mutta koulu ei ollutkaan se vaatimusten paikka, joksi sen olin mielessäni maalannut.

Opin laskemaan itse keräämiäni kiviä avuksi käyttäen ja piirtämään täydellisen ympyrän. Keltainen vesiväri haisi pahalta, mutta oli suosikkini. Olin jo lapsena esteetikko ja kaikki kauneus koulussa teki oppimisen helpommaksi. Herkkänä tyttönä arvostin hiljaisuutta ja omaan tahtiin etenemistä, johon koulun ilmapiiri antoi luvan. 

Teininä olin mahdoton. Halusin vain parantaa maailman ja pidin kaikkea itselleni vaikeaa turhana. Keskityin kapinoimaan niitä oppiaineita ja opettajia vastaan, joissa en pärjännyt. Sain useana vuonna ehdot kielistä ja kerran liikunnastakin. Silti minun ei annettu luovuttaa. Kärsivällisesti opettajat kuuntelivat huutoani ja lukivat rivien välistä vahvuuksiani. Minulle annettiin luovuuttani ruokkivia ja ylläpitäviä erikoistehviä ja ratkottiin yhdessä ongelmia joihin törmäilyni oli johtanut. 

Kävin Helsingin Rudolf Steiner-koulua lukion 12-luokalle asti. Viimeiset vuodet osallistuin lähinnä äidinkielen, historia, uskonnon ja psykologian tunneille. Lintsasin paljon ja istuin Kluuvikadun Fazerilla juomassa kahvia, polttamassa tupakkaa ja lukemassa Viitaa ja Manneria. Tarkkailin ihmisiä ja tein havaintoja heistä, keräten materiaalia tuleviin töihini. 

Viisas äidinkielen opettajani otti minut käytävällä sivuun keväällä 1999 ja totesi ”tämä koulu ei ole ehkä oikea paikka sinulle. Et ole tyhmä, etkä edes laiska, mutta tuskin tulet pääsemään ylioppilaskirjoituksista läpi. Hae johonkin taidekouluun. Pääset varmasti”.
Hain keväällä -99 teatterikouluun ja pääsin sisään.

Steiner-koulu edustaa minulle ennen kaikkea elämän ja ihmisten kunnioittamista. Nöyryyttä sen ihmeen edessä, joka tekee meistä erilaisia. Tarkkaa kuuntelemista, näkemistä ja kasvun tukemista.
”Maasta versonnut on vilja tämä. Armaan aurinkoisen kypsyttämä. Rakas aurinko ja rakas maa - teitä emme tahdo unhoittaa”.




Helsingissä 19.3.2018
Jenni Kokander


Kuva: Kirsi Tuura

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Steinerkoulu, meidän tarinamme

Oppilaat joutuvat opettelemaan itsenäistä ajattelua ja ryhmässä toimimista. Se on varmasti antanut kaikille itseluottamusta ja rohkeutta elämään. Silloin olimme idealisteja. Ajattelimme, että steinerkoulu on erilainen: tavoitteena yksilö, yksilön ominaisuuksien hyväksyminen ja tukemien. Vaihtoehtona, niin ajattelimme, oli normikoulu, jossa tietty formaatti istutetaan jokaiseen yksilöön. Kaksi lasta oli jo tavallisessa koulussa. Kolmas, neljäs ja viides lapsi pantiin steinerkouluun. Tämä oli jossain määrin työlästä. Koulumatka oli 17 km. Kuljetus piti järjestää omalla autolla. Meillä oli tosin iso auto. Siihen mahtui matkan varrelta kolme muutakin lasta. Yksi näistä oli perheestä, jossa vanhemmat lähtivät aikaisin aamulla töihin. Tämä poika piti usein hakea sängystä asti. Ennen pitkää selvisi, että ei steinerkoulu niin ruusuinen ole. Luokan menestys ja laatu riippuu opettajasta – ja koulusta. Ei mikään elämässä ole helppoa. Kun nuorimmat lapsemme olivat 9, 13 ja 15 vuotta, m...

AINO KAMUNEN JA MIMERKKI - LAPIN STEINERKOULUN ALKUVIRIKKEINÄ

2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen steinerkoulun perustamisesta. Kerron tässä omakohtaisia kokemuksia Rovaniemen seudun steinerkouluyhdistyksen syntyvaiheista 1980-luvun alkupuolella. Tämä näkökulma on vain yksi säde koko tarinasta. Steinerkoulut syntyvät vanhempien tahtojen summasta. Rovaniemen steinerkoulun taustalla on poikkeuksellisen voimakas vanhempien tahdonvirike. Lastentarhanopettaja Aino Kamusen työllä on tärkeä merkitys Rovaniemen steinerkoulun historiassa. Teksti: Eeva Snellman 1.8.2019  Esikoistani odottaessani vuonna 1980 suoritin samanaikaisesti kasvatustieteiden aineopintoja Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Käsityönopettaja-ystäväni houkuttamana lähdin nukkekurssille setlementtiliike Rovalan kansalaisopistoon. Aino Kamusen ohjauksessa työstin steinerpedagogisen nuken, joka sai nimekseen Rauha. Rauhan kaksisävyiset kellanvaaleat hiukset tein Ainon keritsemistä, kehräämistä ja kasveilla värjäämistä villalangoista. Nukkeja tehdessämme Aino luk...

Miksi steinerkoulu?

Steinerkoulussa tärkeää minulle on: rauha ja leikki. Minä olen Hanna, Kopran Hanna. Minulla on lapset 1., 2. ja 4. luokalla Lahden Steinerkoulussa ja kummiluokkana 11. luokka – sillä olen koulun johtokunnassa. Meille steinerkoulu oli lähinnä valinta siten että: Helsingissäkö vaiko missä. Sillä asuimme vielä 8 vuotta sitten synnyinkaupungissani. Minä olen käynyt Helsingin, eli Suomen ensimmäisessä, steinerkoulussa eskarista 12. luokkaan. Ylioppilaaksi kirjoitin Eiran iltalukion Taka-Töölöön päivälinjalta, töiden ohessa. Mieheni ja muu nk. ydinperheeni ovatkin sitten käyneet Lahden Steinerkoulua. Kuten kummilapseni ja lasteni kummisedät. Anoppi on ollut tarhalla töissä ja itse sain olla mukana tarhan vanhempainyhdistyksen huikeassa prosessissa, jonka muut kerkesivät kyllä aloittamaan, mutta minä ja muutama muu saimme olla lahjoituspäätöksen tehneessä yhdistyksen hallituksessa. Kun muutimme Lah… tai muutimme Lahteen, koska täällä oli mm. tuttu päiväkoti (henkilökuntineen) ja koulu...